Suurin lahja
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Suurin lahja

On taas se vuodenaika, kun ajattelemme millä muistaisimme jouluna
perheenjäseniä, sukulaisia ja ystäviä. Ympärillämme on tavaraa enemmän kuin koskaan ennen. Tavaratalot ja kaupat pursuavat tavaraa, on myyjäisiä ja tapahtumia, joissa on ostettavaa enemmän kuin tarvitsemme. Vapaaehtoistyössä ahkerat kädet kutovat ja
ompelevat mitä hienoimpia käsitöitä.

Iän myötä huomaa, että sitä tarvitsee hyvin vähän tavaraa ympärilleen. Voin iloita ihan pienistä asioista, ja antamisen ilo on parhainta. Ja kuinka pienellä asialla voi ilahduttaa jonkun päivää nyt tai jouluna. Se voi olla hymy, toisen huomioiminen, kuulumisten kysyminen, huolen kantaminen yhdessä, kuunteleminen, toisen ihmisen arvostaminen kaikista puutteista ja vioista huolimatta.

Kuinka sattuikaan käteeni muistikirja 50-luvun lopulta, jolloin olin seitsemänvuotias. Silloin kerättiin koulutovereilta ja ystäviltä muistikirjaan muisto, jossa useimmiten kehotettiin luottamaan Jumalaan ja tekemään työtä. Minulle arvokkain muisto on äidiltäni, jonka sain pitää yksitoista vuotta elämästäni. Hän on kirjoittanut minulle:

On lapsuuskoti lämpöinen, ja äidin, isän luona hyvyys.
On taaton käsi turvainen ja ilot kera siskojen.
On suuri, Onnen syvyys.

Saman vuoden lopulla, juuri ennen joulua on äidiltä muisto:

Leena pieni sirrikka, koulutietä tepsuttaa ja joulupukkia odottaa!

Silloin taidettiin uskoa joulupukkiin vähän pidempään.

Muistikirja lapselle, ystävälle, naapurille, rakkaalle, kummilapselle ja vaikka itselle on arvokas lahja, jossa on ihan kynällä kirjoitettuja muistoja. Sitä ei hetkauta sähkökatkot, kovalevyn tuhoutuminen, eikä verkkotiedon katoaminen bittimaailmaan. Sanat säilyvät ja voivat kantaa vuosikymmenien päähän.

Kerään viisaita sanoja, jotka jollakin tavalla ovat koskettaneet itseäni. Joulun lähestyessä otan esiin tekstin:

Suurinta Joululahjaa ei voi ostaa tavaratalosta. Sitä ei voida kääriä sievään pakkaukseen. Se voidaan nähdä lapsen silmissä, kuulla ystävällisissä sanoissa, tuntea ystävän syleilyssä.

Nyt kun juuri on vietetty Itsenäisyyspäivää otin esiin yhden aarteistani, eli äitini muistikirjan sotavuosilta, jossa hänen ystävänsä  kirjoittaa:

Me emme tiedä mit`on elää, kuolla,
niin vähän tiedämme me lapset maan.
Niin korkealla, päämme yläpuolla
kaikk`kohtalomme langat solmitaan.

Tässä on runoilija kirjoittanut Jumalan voimasta.

Ja eilen on laulettu monessa juhlassa virsikirjasta Isänmaa, virsi 577, jonka viimeinen säe antaa voimaa uskoa sanan voimaan:

Suo, että sanas kirkkaana saa keskellämme kaikua.
Ja kautta sukupolvien suo soida nimes kiitoksen.

Leena Jäntti

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät sähköpostia lukuunottamatta ovat pakollisia. Jos kirjoitat sähköpostiosoitteesi, se näytetään kaikille lukijoille.
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Sähköposti (ei pakollinen):
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: