Ystävän ikävä toisen luo
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Ystävän ikävä toisen luo

Viime keväänä kirjoitin blogissa koirani Oliverin kuolemasta. Vajaa vuosi tuon surun jälkeen kuoli rakas kissani Ruusu. Satuin olemaan matkalla Ruusun kuolinyönä 17.1. Ruusulla oli hyvä hoitopaikka matkani aikana. Ruusun sairaus oli vain edennyt siihen pisteeseen, että oli lähdön aika.

Ruusu ja Oliver olivat parhaat ystävykset.

Catherine Rosalita (Ruusu) De Los Santos oli syntyisin Filippiineiltä. Löysin sen vapaaehtoistöissä ollessani Manilan Quezon Citystä juuri ennen Joulua 2001. Ruusu löytyi hiilikasan päältä. Joku oli ilmeisesti yrittänyt polttaa kissanpennun roskien yhteydessä. Ruusun sieraimet ja korvat olivat noessa ja kissan todellinen kaunis punavalkoinen väritys selvisi vasta, kun pesin sen työpaikkani Medical Action Groupin vesihanan alla.

Lääkäri sanoi kissanpennun olevan noin neliviikkoinen. Toipuminen karmeasta kohtalosta alkoi, kun Ruusu sai pipetillä äidinmaidon vastiketta. Turvaa se löysi ennenkaikkea Oliverin läheisyydestä. Olli oli nimittäin mukana matkalla, koska vapaaehtoispestini kesti lähes puoli vuotta.

Oli liikuttavaa seurata, kuinka kissanpentu asettui Oliverin kylkeen kiinni ja hamuili emon ravintoa Oliverin vatsanpeitteistä. Oliver ei hievahtanutkaan paikaltaan, mutta katsoi minua hyvin kummissaan ja kyselevänä: ”Mitä tämä oikein on? Pitääkö  minun tämäkin kestää?” Näky oli herttainen ja myös surkuhupaisa. Ruusu nukahti mielellään Ollin kylkeä vasten ja Oliverin kärsivällisyys oli kyllä omaa luokkaansa! Näin syntyikin koko eliniän kestänyt ystävyys Ollin ja Ruusun välille.

Ylläkuvattu on hieno esimerkki siitä, kuinka korvaavat kokemukset voivat eheyttää elämänmatkankulkua niin ihmisillä kuin muillakin eläimillä.

Oliverin kuoleman jälkeen Ruusu oli kuin hukassa. Se naukui surkeasti ja etsi Ollia. Tullessani kotiin töistä, se riensi ovelle katsomaan, tuleeko Oliver perästäni sisälle, ja joutui pettymään. Aluksi se istui usein ikkunan edessä ja tuijotti odottavasti kadulle josko Oliveria näkyisi. Vihdoin se luovutti ja asettui Oliverin vuoteelle nukkumaan. Siitä tuli sen lempipaikka.

Oli surullista huomata, kuinka kissan kiinnostus kaikkea ympärillä tapahtuvaa kohtaan hiipui. Yksinäiset päivät emännän ollessa töissä olivat varmasti pitkiä. Ruusu ei jaksanut enää kiinnostua pihan eläimistöstä. Linnut saivat rauhassa roikkua talitangoillaan. Leikkikään ei maistunut kuin vain hetken ajan kerrallaan.

Ruusu oli selvästi masentunut.

Toki Ruusun elämää varjosti jo neljän vuoden ajan sokeritauti. Se kuitenkin oli hyväksynyt insuliini-injektiot aamuin illoin. Minulle yhdessä eletyt vuodet Oliverin ja Ruusun kanssa ovat olleet korvaamattomat.

Saan lohtua seuraavasta ajatuksesta: Ruusu on nyt Oliverin luona ja kaverukset saavat yhdessä leikkiä taivaallisissa tarhoissa.

Tarja Tonteri

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät sähköpostia lukuunottamatta ovat pakollisia. Jos kirjoitat sähköpostiosoitteesi, se näytetään kaikille lukijoille.
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Sähköposti (ei pakollinen):
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: