Nauroimme jokin päivä sitten mieheni kanssa ajatukselle, että sitten voisimme lakata murehtimasta lapsista, kun nuorinkin on saanut hyvän vanhainkotipaikan. Ajatuksen kirvoitti kuopuksemme 18-vuotispäivä.
Mittaamaton rakkaus ja huoli alkoivat sinä päivänä kun ensimmäinen lapsi syntyi: miten ihmeessä pystymme pitämään tuon pienen olennon hengissä.
Pelkkä hengissä pitäminen ei sitten riittänytkään, piti pysyä neuvolan käyrillä, selvitä korvatulehduskierteestä ja saatella lapsi itsenäiselle koulutielle. Kaverit, murrosikä, ensimmäiset seurustelusuhteet, iltamenot, opiskelupaikka. Ja kaikki jokaisen lapsen kanssa samoin, erilailla, yhtä aikaa ja erikseen.
Lapsen syntymä avaa aivan uuden ajatusmaailman. Mielikuvitukseni on käsittämättömän tehokas muistuttamaan siitä, mitkä kaikki asiat voivat mennä pieleen, mitä kaikkea ihmisen taimelle maailmassa voikaan tapahtua. Aamuyön tunnit nuorta kotiin odotellessa ovat piinaavia, eivätkä myöhästymisten syyt ole koskaan traagista onnettomuutta vähempiä.
Suuri huoli on suuren riemun hinta. Päivääkään en vaihtaisi pois.
Riitta-Liisa