Muutimme parin tuhannen asukkaan kuntaan, "maaseudun rauhaan". Mielikuvat rauhallisuudesta ja pysähtyneisyydestä saivat kolhun, kun kävi ilmi, että paikkakunnan pankki oli ryöstetty päivää ennen muuttoamme. Poliisiasemaa ei ollut koko paikassa; enkä tiedä, kuinka monen kymmenen kilometrin päässä lähin edes oli. Vähän arvelutti. Mutta sielläpä asuimme.
Pientä vauvaamme nukutimme ulkona. Kunnes eräänä päivänä pari armeijan hävittäjää risteili taivaalla – harjoitusta, mutta mikä meteli! No, tätä ei säännöllisesti tapahtunut, mutta ei sitä arvannut, milloin ne lentelivät.
Helsinkiläiset ystävämme veimme raikasvetisen järvemme rannalle uimaan. Sain itse lasinsirun jalkaani rantavedessä… Helsingin Vuosaaressa olimme uineet heidän vierainaan ihan turvallisesti.
Äskettäin minut herätti erään Suomeen muuttaneen ystäväni sanat, kun keskustelimme: ”Teidän pitäisi ymmärtää, olla viisaita. Minähän tulen kehitysmaasta.” Lokeroidaanko me ihmisiä? Tottahan tiedän, että eri puolilla maailmaa monet asiat ovat eri lailla – yhden maankin sisällä voi olla. Mutta mikä kehitysmaa? Millä tavalla kehitysmaa? Tai hyvin kehittyneitä – missä? Vanhusten hoidossa? Vai rahalliset arvotko ovat kaiken mittari?
Kuka sanoo, että Suomeen ulkomailta tullut on laiska ja haluton tekemään työtä ja pyrkii käyttämään väärin sosiaaliturvaamme? Kuinka monta sellaista sinä tunnet? Entä miten sinä tai minä toivoisimme itseämme kohdeltavan, jos syystä tai toisesta joutuisimme etsimään elämisen mahdollisuuksia ja apua ulkomailta?
Mielikuvat ovat vahvoja vaikuttajia. Mitä tietoisemmaksi niistä tulen, sitä suuremmat mahdollisuudet minulla on erottaa näkemäni ihminen niistä mielikuvista, joita olen hänestä luonut.
Se, jolla on enemmän, voi elää suuremmassa tarpeessa kuin se, jolla on vähemmän. Joskus mietin, että olemmeko me "kehittyneissä maissa" elävät unohtaneet jotain? Ehkä me tarvitsemme kehitysmaiden ihmisiä löytääksemme asioita, jotka todella ovat rikkautta.
Johanna Makkonen
kansainvälisen työn sihteeri
Äänestäjä 18.4.2015 11:05