Kohtaamisia
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kohtaamisia

Viime viikolla Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma suoritti piispantarkastuksen kumppaneineen seurakunnassamme. Viikon ohjelmaan sisältyi mm. piispan ja työntekijöiden välistä pohdintaa seurakuntatyöhön liittyvistä kysymyksistä. Piispa pyysi meitä etsimään työstämme ne asiat, jotka tuntuvat erityisen merkityksellisiltä ja sitten valitsemaan näistä yhden, joka olisi kaikkein merkityksellisin. Pohdimme tehtävää pienissä ryhmissä.

Useampi ryhmä oli nostanut kaikkein tärkeimmäksi asiaksi ihmisten kohtaamisen. Lasten avoimmuus, sponttaanisuus ja vilpittömyys tekee kohtaamisesta helpomman kuin esim. pidättäytyvän aikuisen kohtaaminen. Kaikissa kohtaamisissa on mukana jo taakse jäänyttä, elettyä elämää. Elämäntarinat ovat moninaiset ja yksilölliset. Pinnalla näkyvissä on vain pieni osa ihmisen kokemusmaailmasta. Paljon on peitettynä ja piilossa.

Mikä sitten kohtaamisen tekee niin merkittäväksi sen lisäksi, että tutustumme uusiin ihmisiin, opimme uusia asioita ja meille avautuu erilaisia näkökulmia elämään.

Piispa nosti esille inspiraation: innoittaa, innostaa, olla innostunut jostakin. Kun olemme kiinnostuneita toisista ihmisistä, olemme inspiroituneita (in spiritus). Haluamme tietää tuosta ihmisestä enemmän. Ehkä pääsemme keskustelussa niin lähelle, että saamme jakaa kohdattavan kanssa osan pinnan alla olevaa kokemusmaailmaa. Diakonian näkökulmasta ajattelen, että tässä vuorovaikutuksessa saattaa kohdattava kokea jotain helpottavaa. Sydämeltä voi pudota jokin pitkään painanut huoli tai voi kokea riemua, kun saa jakaa ilon kokemuksen.

Vuorovaikutus ei ole koskaan yksipuolinen. Kohtaaminen sisältää voimaantumista puolin ja toisin. Tästä myös työntekijä itse saa osansa.

Keskustelu piispan johdolla antoi uusia näkökulmia työhön, rakennuspalikoita tuleviin kohtaamisiin. Ainakin henkilökohtaisesti inspiroiduin tästä iltapäivästä.

Hyvältä tuntui muistaa, että emme tee työtä yksin, vaan Jumalan seurakunnassa kaikessa vuorovaikutuksessa on mukana Pyhä Henki, Spiritus Sanctus.

Tarja Tonteri

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät sähköpostia lukuunottamatta ovat pakollisia. Jos kirjoitat sähköpostiosoitteesi, se näytetään kaikille lukijoille.
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Sähköposti (ei pakollinen):
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: