Uskonto puheenaiheeksi

Kun piispa Tapio Luoma viime viikolla tarkasti seurakuntaamme, pidettiin osana tätä viikkoa seurakuntaillan piispan kanssa. Olin pyytänyt siihen kolmea puheenvuoroa, joissa olin pyytänyt pohtimaan mitä Tuusulan seurakunta merkitsee ja mitä siltä toivoisi.

Olin erittäin ilahtunut näistä puheenvuoroista. Tomi Nakari puhui 11-vuoden taipaleesta seurakunnan nuorissa, Raita Koski valotti kutsumustaan diakonina ja Päivi Turunen kertoi oman tarinansa vapaaehtoisen ja luottamushenkilön näkökulmasta. Iloitsin heidän puolestaan, kun he kertoivat siitä sisällöstä ja tarkoituksesta mitä seurakunta on tuonut heidän elämäänsä.

Kun keskustelimme piispan kanssa myöhemmin, niin hän sanoi havaintonaan, että on helpompi puhua seurakunnasta kuin omasta uskosta. Tokihan nämä asiat liittyvät toisiinsa, mutta lähestymistapana seurakunta on neutraalimpi ja siksi siitä on turvallisempi puhua, eikä tarvitse avata itsestään niin paljon.

Komppaan näitä puhujia. Kaipa se tällaiselle luupääluterilaiselle paremmin sopiikin, että oma usko saakin jäädä intiimimpään elämän alueeseen, josta puhutaan vain lähipiirissä. Silti on hyvinkin virkistävää välillä kuulla tällaista henkilökohtaisempaa jakamista, vaikka ihan kaikkea ei tuotaisikaan esille.

Mitenhän usko ja uskonto voisivat nousta yhteiskunnassamme enemmän yleiseksi puheenaiheeksi? Kunnioittava ajatusten vaihto aiheesta, jota ihmiset kuitenkin miettivät, kun vähän pintaa raaputtaa, olisi tervetullutta ja raikastavaa.

Omalta osaltaan jäätä ovat rikkoneet esimerkiksi Vesa-Matti Loiri nuotiollaan ja Hjallis Harkimo omassa ohjelmassaan. Ehkäpä uskontokeskustelua voisi vauhdittaa myös se, että kahden suurimman puolueen puheenjohtajat, Juha Sipilä ja Timo Soini, ovat tunnustavia kristittyjä?

Lauri Seppänen