”Kuka sä olet? Ai, sä olet se?” Osittain tähän tapaan sujui keskustelu Hyrylän lukion pihalla viime lauantaina, jolloin me Tuusulan Yhteiskoulun vuoden 1975 ylioppilaat kokoonnuimme menneitä muistelemaan. Monia entisiä koulutovereita en ollut nähnyt 40 vuoteen. Muisteltavaa riitti ja hauskaa oli muistella kouluaikaisia tapahtumia ja opettajia, joista harvat ovat enää elossa. Kerho-ravintolassa vierähti yli neljä tuntia kuin siivillä menneitä muistellessa.
Hauskaa oli, kun muistelimme kaikkea sitä, mitä koulussa tapahtui. Opettajia kunnioitettiin suuresti, mutta joskus rohkeimmat meistä innostuivat tekemään heille pikku kepposiakin. Eräät pojat mm. laittoivat pierutyynyn erään opettajan tuolille, ja kyllä oli hauskaa, kun opettajalta pääsi yllättäviä ylimääräisiä ääniä, kun hän pahaa aavistamatta istui tuolilleen. Kerran eräs opettaja oli unohtanut tekohampaansa kotiin. Oppilaat päättivät keskenään hienotunteisesti olla huomaamatta koko asiaa, mutta pahaksi onneksi eräs tunnilta hieman myöhästynyt oppilas, joka ei tiennyt mitään yhteisestä sopimuksesta, kuiskasi luokkaan tullessaan toisille: ”Hei, huomaatteko, sillä ei oo hampaita,” jolloin kaikkien pokka petti, ja kaikki purskahtivat nauruun.
Oli ihmeellistä, että kun oli muutama tunti oltu yhdessä, tuntui kuin 40 vuotta ei olisi ollutkaan tässä välissä, vaan olimme jälleen niitä Tuusulan Yhteiskoulun oppilaita, jotka silloin kauan sitten kävivät yhdessä tuota nyt jo historiaan jäänyttä opinahjoa. Naurua riitti, kun menneitä muisteltiin.
Todettiin, miten koulunkäynti on muuttunut noista ajoista. Joka aamu mentiin kiltisti parijonossa ruokasaliin kuuntelemaan aamuhartautta, jonka aikana piti olla hiirenhiljaa.
Välitunneilla harrastettiin aina jotain liikuntaa, pelattiin jotain tai hypättiin vauhditonta pituutta ja kolmiloikkaa. Ainakin pojat urheili, en muista mitä tytöt teki välkällä. Jotkut rohkeimmat kävivät välitunnilla salaa tupakalla tien toisella puolella, kun opettajat (eivät kaikki) polttivat piippua tai tupakkaan opettajainhuoneessa. Tupakanpoltto oli siihen aikaan lähes yksinomaan poikien ja miesten juttu.
Monet ajoivat koulumatkat kesät talvet polkupyörällä. Kevyenliikenteen väyliä ei ollut, tien laitaa vain poljettiin liikenteen seassa. Mopoja ei ollut kuin muutamalla.
Tänä päivänä nuorten kunto on heikentynyt, kun luontainen liikkuminen on vähentynyt. 70-luvulla liikuttiin paljon, tosin tupakkaakin tupruteltiin, halpaa omenaviiniä ehkä nappailtiin viikonloppuna, ja Hyrylän elokuvateatterissa käytiin katsomassa uusin Turhapuro elokuva, josta sitten koulussa riitti puhuttavaa pitkäksi aikaa.
Kun tämä vanhojen oppilaitten tapaaminen oli ohi, jotkut sanoivat lähtiessään, että ”tavataan sitten taas 40 vuoden kuluttua.” Toivottavasti seuraava kerta tulee vähän aikaisemmin, koska ei ole takeita, että kaikki meistä saavuttavat 100 vuoden iän.
Timo Huuhtanen