Ymmärrän jos kyllästyitte jo lauseeseen ”miks mun aina pitää”, mutta jatkan silti…
Suomalaiset äänestivät Pertti Kurikan nimipäivät jatkoon euroviisu edustajiksi, muu Eurooppa tiputti heidät. Euroviisuissa erilaisuus on ollut myyntivaltti viimeaikoina, tavikset eivät siellä pärjää. Johan sen todisti viime vuoden voittaja Itävallan parrakas nainen, mikä hänen nimensä nyt olikaan. Vai väitätkö että parrakkaat miesnaiset ovat jo tätä päivää ja ihan arkea? Joo, olen ehkä vanhanaikainen, mutta jos hän olisi edelläni paikallisen marketin kassalla, voi olla että toljottaisin, tai ainakin vilkuilisin vähän kuin salaa saadakseni selville onko edelläni mies vai nainen.
Suomi on pärjännyt euroviisuissa, kerran, hirviöinä! Ei ihan normikamaa sekään. Jos Hard rock Halleluja –viisun kuulee radiosta, jäähän se toki päähän soimaan, mutta ei se silti ihan perusbiisi ole. Kävikö tänä vuonna niin, että Suomi äänesti Pertti Kurikan nimipäivät jatkoon vain sen takia, että he ovat kehitysvammaisia. Oletan nimittäin, että heidän tyylilajinsa punk-rock ei ole meidän yleinen musiikkimakumme. Ei siinä mitään, jos heidät äänestettiin sen takia, että he olivat todella tosissaan ja he todellakin ovat sympaattisia tyyppejä. Pelkäänkin enemmän, että äänestystulos on jotenkin laskelmoiva ja heidät äänestettiin jatkoon vain sen takia, että he erottuisivat, olisivat erilaisia.
Jos näin pääsi käymään, voi vain surullisena todeta, kuinka pinnallisia me olemme. Onko kehitysvammainen ihminen sen erilaisempi kuin kuka tahansa muukaan? Jokaisella meillä on omat omituisuutemme. Miksi olisi niin erikoista, että kehitysvammainen ihminen tykkää musiikista tai soittaa bändissä. Miksi me teemme normaaleista asioista erityisiä, ja siten korostamme erilaisuutta?
Raita Koski