Hyväksytty vai hylätty
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Hyväksytty vai hylätty

Kävin tänään pääsykokeissa. Vaikka en ole varma, onko ala minulle oikea ja haluanko edes päästä sisään, tilanne oli jännittävä. Asetuin arvioitavaksi, muiden mitattavaksi. ”Missä olet viiden vuoden päästä?” on ehkä tyypillinen kysymys hakutilanteissa, mutta minusta se on äärettömän ärsyttävä. Mistä minä sen voisin tietää! En haluaisikaan.

En usko, että pääsen opiskelemaan. Tiedän, että suurimmasta osasta kokeessa käyneistä tuntuu tuolta. Vielä on monta viikkoa odotettava tuloksia, nyt on vain unohdettava koe, lakattava muistelemasta mokiaan. Heinäkuussa joko yllätyn iloisesti tai sitten petyn – petyn, vaikka en paikkaa lopulta vastaan ottaisikaan. En halua tuntea itseäni epäonnistuneeksi, tulla hylätyksi.

Ihminen haluaa onnistua, kuulua joukkoon. Kelvata. Olen kyllä kuullut jonkun rehvastelevan, että ”en koskaan haluaisi kuulua ryhmään, joka hyväksyy minut jäsenekseen”, mutta en oikein usko kenenkään oikeasti niin ajattelevan.

Onneksi olen päässyt ryhmään, jossa ei kysellä, mitä osaan. Pääsyvaatimuksia ei ole, todistuksia ei tarvita. Minulla on suosittelija, jonka nimen edessä kaikki ovet aukeavat.

Kiitos Jeesus, kun hyväksyt minut.

Katja Vihmakoski

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät sähköpostia lukuunottamatta ovat pakollisia. Jos kirjoitat sähköpostiosoitteesi, se näytetään kaikille lukijoille.
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Sähköposti (ei pakollinen):
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: