”Valppain mielin muista sä aina...”
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

”Valppain mielin muista sä aina...”

Lyhyen ajan sisällä on tapahtunut Helsingissä kaksi järkyttävää liikenneonnettomuutta, joissa ensin kuoli pyöräilijä autoilijan töytäisemänä ja 9-vuotias tyttö kuorma-auton alle.

Liikenneasioita on tullut mietittyä tavallista enemmän senkin vuoksi, että olen opettanut vanhinta tytärtäni autolla ajamiseen sekä siksi, että aloitin kesällä pyöräilyharrastuksen, jolloin olen katsellut liikennettä myös pyöräilijän näkökulmasta.

Ajo-opetuksen myötä on tullut uutta oppia kohtuullisen kokeneelle ajajallekin: vai kuinka moni tietää, että autolla tulisi olla yhtä monen metrin turvaväli edellä ajavaan kuin on nopeusrajoitus metreinä? Eli jos nopeusrajoitus on 80 km/h, niin turvavälin tulisi olla 80 metriä.

Pyöräilijänä olen todennut sen, että autoilijat huomioivat pyöräilijöitä kohtuullisesti, mutta eivät aina. Autoilijana taas huomaan, että pyöräilijät ajavat joskus niin nopeasti, ettei heidän tuloa risteykseen aina huomaa, vaikka haluaisikin. Joten huomaamattomuus ei aina ole yhtä kuin piittaamattomuus.

Joten omasta kokemuksestani sanoisin, että on varsin avartavaa vaihtaa välillä roolia autoilijasta pyöräilijäksi. Tai käydä vaikkapa Tallinnassa ja Tukholmassa katsomassa miten autoilijat antavat tietä jalankulkijoille.

Filosofinen lopputulema on se, että liikenteessä on kysymys samasta kuin elämästä: sekaan kannattaa uskaltautua ja toiset tulee ottaa huomioon, olla kohtelias ja omista oikeuksistaankin voi joskus luopua. Miksei siis liikennekulttuuri voisi olla samanlaista kuin fiksu ihmisten välinen vuorovaikutus muutenkin?

Ihmettelee ja kyselee

Lauri Seppänen

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät sähköpostia lukuunottamatta ovat pakollisia. Jos kirjoitat sähköpostiosoitteesi, se näytetään kaikille lukijoille.
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Sähköposti (ei pakollinen):
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: