Pimeydestä valoon
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Pimeydestä valoon

Eilen illalla en malttanut mennä nukkumaan kun odotin hallituksen päätöstä Sote-ratkaisuun. Nyt aamulla herättyäni tiedän, että tulokseen päästiin. Hienoa.

Suomessa on eletty epävarmuuden aikoja ennenkin. Ja silloin, noin sata vuotta sitten maamme ei ollut edes vielä itsenäinen. Meitä johdettiin naapurista. Nyt ovat päättäjämme joka ilta olohuoneissamme ja heiltä odotetaan jatkuvasti sellaisia ratkaisuja, että maamme säilyy itsenäisenä ja hyvinvoivana. Rahat ovat kuitenkin loppu ja muutosta pitää saada aikaan. Se onkin se vaikea paikka, molemmin puolin. Kukaan ei haluaisi luopua saavutetuista eduista.

Eilen illalla tuli televisiosta myös nenäpäivän konsertti ja saimme nähdä mitä on todellinen köyhyys. Kansalaisten karttuisa käsi keräsi huikeat miljoonat köyhien maiden auttamiseksi. Upeata! Tieto lisää tuskaa mutta myös ymmärrystä ja asiat saavat oikeat mittasuhteet.

Joulun lähestymisen aistii kun pimeys lisääntyy mutta myös valo. Valoa on puutarhoissa kun ihmiset sytyttävät valoja pensaisiin ja puihin ja sehän on kiva juttu!

Lisäksi valoa ja hyvää tahtoa on ympärillä kun erilaiset joulunajan keräykset ovat alkaneet. Ja meillä on mitä antaa niille, joilla on puutetta. Monet yksityiset, seurat ja yhdistykset ovat asialla tämän hyvän asian puolesta. Olisipa joulunhenkeä ympäri vuoden.

Leena Jäntti

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: