Kansainvälinen vammaisten päivä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kansainvälistä vammaisten päivää vietetään myös Etiopiassa

Etiopia on valtio, joka on allekirjoittanut kaikki vammaisia ihmisiä koskevat kansainväliset sopimukset. Niiden käytäntöönpano suurimmalta osalta on kuitenkin hyvin vajavaista. Vain pari prosenttia vammaisista lapsista pääsee kouluun.

Kuurot ja sokeat saavat pienen rahasumman koulun käyntiään varten valtiolta. Se ei suinkaan riitä kattamaan kuluja, mutta kannustaa hiukan koulun käyntiin. Kuurojen osalta Suomen Lähetysseura on tehnyt maassa vuosikymmenien ajan valistus- ja opetustyötä. Hosainan kuurojen koulua pidetään maan parhaana kuurojen kouluna. Suomessa kuurojen osuus kouluissa on enää hyvin marginaalinen, mutta kehitysmaaoloissa lapsia kuuroutuu koko ajan heikkojen terveyspalveluiden ja tiedon puutteeen takia. Samoin lapsia sokeutuu väärien hoitojen tai hoidon puutteen vuoksi.

Kehitysvammaisten lasten kouluun pääsy on hyvin vähäistä. Jossain kaupungeissa on erityisluokkia 1-4-luokkalaisille lapsille, mutta sen jälkeen kehitysvammaiset lapset jäävät yleensä koulun ulkopuolelle. Vaikeavammaiset lapset eivät voi päästä kouluun ollenkaan.

Dessiessä järjestettiin vammaisten päivä lauantaina 5.12.2015 ja Kombolchan kaupungissa vastaava tapahtuma perjantaina 11.12.2015

Mikään muu järjestö kuin Mekane Yesus-kirkko ja sen vammaistyö ei ole kiinnostunut järjestämään päivän tapahtumia. Se on jo monena vuonna vastannut tapahtumasta koordinoiden ja rahoittaen sen. Mukana on ollut kaupunkien sosiaalivirastot ja eri vammaisyhdistykset.

Dessien tapahtumassa olin mukana. Vammaisille ihmisille itselleen tapahtuma on erittäin merkityksellinen. He kokevat, että heidät huomataan ja otetaan vakavasti. He tulevat nähdyiksi, kun kuljetaan kaupungin pääkatua ja koko muu liikenne joutuu heidän takiaan kiertämään tai odottamaan. Ihmiset katsovat kadun varrella tarkkaan, millainen joukko tuossa on menossa.

Pirkko Nummela

Kirjoittaja on KM, erityisopettaja ja Suomen Lähetysseuran työntekijä. Hän työskentelee kiertävänä lähetystyöntekijänä Suomessa ja Etiopiassa ollessaan toimii vammaishankkeessa asiantuntijatehtävissä.

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät sähköpostia lukuunottamatta ovat pakollisia. Jos kirjoitat sähköpostiosoitteesi, se näytetään kaikille lukijoille.
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Sähköposti (ei pakollinen):
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: