Kaukaa tuttu kaveri koki rajun aivoverenvuodon. 48-vuotiaana. Täysin ilman ennakkovaroitusta.
Eikä siinä auttanut, että oli uskovainen. Ei edes se, että oli ammatiltaan pappi. Henki säilyi, mutta terveys meni. Väitöskirjan tekeminen keskeytyi. Seurasi siirto eläkkeelle. Jäljelle jäi iso kysymys: Miksi?
Mitä hänen kysymykseensä pitäisi vastata? Vai pitäisikö toimia kuin Jobin ystävät; istua vieressä ja olla hiljaa. Kävellä sisään toisen ahdistukseen ja suostua olemaan avuton, sanaton.
Mitä suosittelet?
Kysyy Esko Makkonen
P.S. Ilpo Pursiaisen tarinan voit lukea Kotimaa24-blogista.