Virtanen kirkossa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Virtanen kirkossa

Kuulin jokin aika sitten autoradiosta Jouko Mäki-Lohiluoman vanhan gospel klassikon ”Virtanen kirkossa”. En ollut kuullut sitä moniin vuosiin.

Laulussahan kerrotaan periaatteessa hyvin tavanomaisesta tilanteesta: normaaleista kirkonmenoista. Saarnavuorossa on tällä kertaa kirkkoherra. Seurakunta on mikä tahansa seurakunta Suomen Siionissa. Laulussa kuvataan perin hartaana saarnaa kuuntelevaa kirkkokansaa, mutta yhtäkkiä tapahtuu jotakin odottamatonta: Papin saarna katkeaa ”kuin kananlento”. Kirkkoon astuu nimittäin kutsumaton vieras: ”puliukko Virtanen”. Hän astelee kirkon keskikäytävää rennolla askeleella, tervehtii kirkkoherraa, menee etupenkkiin ja alkaa kysellä papin kuulumisia. Kun kirkkokansa toipuu hämmennyksestään, alkaa kova pulina. ”Mikä tuokin luulee olevansa”, sanoo joku. Tilanne on kiusallinen, kunnes vahtimestari tulee ”pelastamaan” tilanteen, ottaa Virtasen tiukkaan syleilyyn ja ”heittää ulos Virtasen”. Tilanne rauhoittuu. Palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Laulu jatkuu: Kirkkoherra rykäisee pari kertaa ja jatkaa saarnaansa kertoen lähimmäisenrakkaudesta seurakunnalleen. Ja perin hartaana kuuntelee kirkkokansa, ollen pyhäpuvuissansa oikein edukseen.

Lieneekö Jouko Mäki-Lohiluoma saanut laulunsa aiheen joskus 60-luvun lopulla Korson kirkossa tapahtuneesta samantapaisesta tilanteesta. Korson kirkon vieressä oli siihen aikaan kapakka, ja joskus sieltä hoiperteli porukkaa kirkon puolellekin. Kerrotaan, että tuolloinen Korson kirkkoherra (siis ei tällä kertaa vahtimestari) olisi joskus napannut jonkun häiriköijän tiukkaan ”nispaperse”-otteeseen ja heittänyt raukan pitkin pituuttaan kirkon ovesta ulos, niin että häirikkö olisi liukunut tuoreessa lumessa mahallaan useita metrejä. En tiedä onko tämä tarina tosi vai silkkaa legendaa.

Joutsassa nuorisopappina ollessani ”kultaisella” 80-luvulla eräällä Topi-nimisellä pultsarille (rauha hänen sielulleen) oli tapana tulla kutsumatta kotiimme nuoren papin kanssa turisemaan. Pullakahvit tietysti tarjottiin ja jutut olivat mielenkiintoisia. Hän kertoi elämäntarinansa, miten kohtalo oli häntä, entistä kauppiasta, koetellut, ja viina vienyt lopulta voiton. Kuitenkin hänellä oli jotain, minkä muistan vielä tänäkin päivänä: Hänen lempivirtensä oli 79: 12-14. ”Sun ristis olkoon ainoa, tienviittaajani matkalla, ain aurinkona päivällä ja yöllä kuuna, tähtenä…” Elämä oli kolhinut pahasti miestä, mutta usko syntisten Vapahtajaan oli sittenkin jäljellä.

Timo Huuhtanen

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät sähköpostia lukuunottamatta ovat pakollisia. Jos kirjoitat sähköpostiosoitteesi, se näytetään kaikille lukijoille.
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Sähköposti (ei pakollinen):
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: