Kirkon historia
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Tuusulan kirkko taivaalta

Kirkon historia

Ensimmäinen kirkko

Useimmat Tuusulan kylät kuuluivat keskiajalta 1600-luvun alkupuolelle asti Sipoon seurakuntaan. Tuolloin puhdasoppinen kirkko alkoi vaatia kirkossakäyntiä yhä useammin. Noin 15 kilometriä pitkä ja vaivalloinen kirkkomatka alkoi lopulta tuntua sietämättömältä.

Ongelmia lisäsi suomenkielisten tuusulalaisten ja Sipoon ruotsinkielisen kirkkoherran riitely. Tuusulalaisten mielestä suomenkielisiä jumalanpalveluksia ei pidetty kunnolla. Tästä suuttuneet kyläläiset rakensivat oman kirkon vuonna 1643.

Heillä ei kuitenkaan ollut kirkon rakentamiseen lupaa. Kiistassa tuusulalaisia tuki Vanhankylän kartanon herra Nils Stålhana. Viimein kymmenen vuoden kuluttua Tuusulaan perustettiin oma kappeliseurakunta. Päätöksen teki Turun piispa Isak Rothovius. Kärhämöinti naapurikirkkoherrojen kanssa jatkui kuitenkin edelleen. Lopulta Tuusula sai oman kirkkoherran ja itsenäisen seurakunnan aseman vuonna 1654.

Ensimmäinen, nykyistä paljon pienempi kirkko, sijaitsi nykyisellä sankarihautausmaalla. Se oli nopeasti rakennettu, yksinkertainen ja vaatimaton hirsirakennus. Muodoltaan kirkko oli itä-länsi –suuntainen suorakaide. Pilkkaajien mielestä se muistutti lähinnä latoa tai tallia. Kehnoista hirsistä tehty kirkko lahosi pian. Isonvihan aikana vuotuiset korjaustyöt lyötiin laimin. 1720-luvulla rakennus oli luhistumaisillaan. Vanha kirkko purettiin v. 1735 heti, kun uusi valmistui.

Vanhasta kirkosta on jäljellä vain muutama esine. Huomattavampia ovat puiset hautavaakunat 1600- ja 1700-lukujen vaihteesta. Ne ovat kirkon lattian alle haudattujen aatelismiesten muistomerkkejä nimi- ja uratietoineen. Vaakunat kuuluvat von Berg-, Kuhlman- ja Stålhane-suvuille. Viimeksi mainitun vaakuna-aihe, pyssyn rataslukko, on myös Tuusulan kunnanvaakunassa.

Nykyisen kirkon rakentaminen

Nykyisen kirkon suunnittelu aloitettiin v. 1729. Rahapulan vuoksi työt lähtivät käyntiin vasta kolme vuotta myöhemmin 1732.

Kirkko nousi pystyyn seurakunnan omin voimin. Jokainen talo velvoitettiin luovuttamaan rakennustarpeita ja työvoimaa. Tämä johti moniin kiistoihin. Töitä johti nahkelalainen talonpoika Erik Hannula. Hän todennäköisesti myös suunnitteli kirkon.

Kun katto valmistui, pyhäkkö vihittiin käyttöön 1.11.1734. Rakentaminen jatkui kuitenkin vielä toistakymmentä vuotta.

Yksinkertainen ristikirkko

Tuusulan kirkko on yksinkertainen ristikirkko. Ristikirkkotyylin alkujuuret ovat Italian renessanssiarkkitehtuurin keskeiskirkkoihanteessa. Tyyli kehittyi edelleen Hollannissa, josta se 1600-luvun aikana levisi Ruotsin kautta Suomeen. Suomalaiseen hirsirakentamiseen ristinmuoto sopi teknisesti erinomaisesti. Siksi kansanrakentajat omaksuivat sen nopeasti, ja he muuntelivat sitä kekseliäästi.

Tuusulan kirkko on Suomen vanhimpia säilyneitä ristikirkkoja. Sen alkuperäinen ulkomuoto poikkesi paljon nykyisestä. Hirsiseinät olivat aluksi paljaat ja maalaamattomat. Keskellä jyrkkää katonharjaa komeili pieni torni. Kirkkoon astuttiin suoraan ulkoa, sillä eteisiä ei ollut. Sisällä ovien vierestä nousivat portaat nykyisiä puolta pienemmille parville. Alakerran täyttivät karkeatekoiset irtopenkit. Pienet ikkunat ja kynttiläkruunut valaisivat salia himmeästi. Hämärää kattoholvistoa hallitsivat ristikeskustan sisänurkkia yhdistäneet jyhkeät sidehirret.

Korjaukset ja muutokset

1700-luku

Kun seurakunnan väkiluku kasvoi 1700-luvun loppupuolella, oli lisätila tarpeen. Tuolloin parvet laajennettiin nykymittaansa, ja eteiset rakennettiin sisäänkäyntien sääsuojaksi. Seinät laudoitettiin ja maalattiin punamullalla. Se suojeli puuta lahoamiselta ja kaunisti kirkkoa. Salin valaistus parani, kun ikkunoita suurennettiin ja seinät valkaistiin. Uusi saarnatuoli kohensi sisustusta v. 1802.

1800-luku

Ensimmäinen suurempi korjaus tehtiin vuonna 1852. Huonoille perustuksille rakennettu kirkko nostettiin uudelle kivijalalle. Samalla katon torni korvattiin ristillä, ja eteiset saivat nykyisen muotonsa. Saliin saatiin tilaa siirtämällä lehterien portaat eteisiin. Kirkko maalattiin ulkoa vihreäksi ja sisältä siniseksi.

Samoihin aikoihin kirkkosalin keskelle saatiin kristallikruunu sekä neljä suurta messinkikruunua. Vuonna 1854 Johan H. Asplundilta tilattiin uusi alttaritaulu. Hän lupasi maalata sen halvalla.

Kirkkoon hankittiin ensimmäiset urut vuonna 1875. Ne jouduttiin vaihtamaan uusiin jo vuonna 1891. Seurakuntalaisten kannalta erityisen mieluisa uudistus tehtiin v. 1889, kun kirkkoon rakennettiin ensimmäinen lämmityslaite.

1900-luku

Huollosta huolimatta kirkko oli vuosisadan vaihteessa niin rapistunut, että harkittiin jopa sen purkamista. Vuonna 1903 tehty suuri peruskorjaus pelasti Tuusulan kirkon. Perustukset jouduttiin rakentamaan taas uudelleen. Samalla liian yksinkertaisina pidettyihin ulkoseiniin, oviin ja ikkunoihin lisättiin ajan tyylin mukaiset lautakoristeet. Sisällä kattoholvit muutettiin nykyiseen muotoonsa.

Kirkon nykyilme on muiltakin osin paljolti 1900-luvun tulosta. Vuonna 1927 kirkko sai nykyisen, Pekka Halosen suunnitteleman värityksensä. Alttariseinä tuli tuttuun asuunsa vuonna 1937, jolloin sen kolme ikkunaa peitettiin Paavo Leinosen lasimaalauksilla. Vuoden 1952 remontissa mukavuutta lisättiin alakerran penkkien harvennuksella ja levennyksellä sekä kuorin laajennuksella. Nykyiset 21-äänikertaiset urut hankittiin vuonna 1971.

Myös uudenaikainen tekniikka tuli kirkkoon 1900-luvulla. Sähkövalaistus asennettiin vuonna 1923, ja sähköistä äänentoistoakin kokeiltiin ensi kerran kirkon 200-vuotisjuhlissa vuonna 1934. Sähkölämmitykseen siirryttiin vuonna 1952.

Viimeisin suuri korjaus tehtiin vuosina 1982-1984 kirkon 250-vuotisjuhlia varten. Kirkko maalattiin Halosen väreillä, ja paanukatto uusittiin perinteisin menetelmin. Kirkkoon asennettiin uusi äänentoistojärjestelmä sekä murto- ja palohälyttimet. Kaivattu huoltorakennus valmistui kirkon viereen v. 1983.

Tuusulan kirkko on edelleen käytössä ympäri vuoden. Varsinkin kesäisin se on suosittu hääkirkko. Seurakunnan alueella on myös Kellokosken kirkko, joka on rakennettu vuonna 1800. Nyttemmin purettu Jokelan kirkko valmistui vuonna 1976.

Vanha hautausmaa

Tuusulan vanha hautausmaa on samanikäinen kuin seurakuntakin. Hautausmaata on käytetty yhtäjaksoisesti 1640-luvulta 1890-luvulle. Uusi hautausmaa perustettiin Paijalaan.

Hautausmaan ollessa käytössä sille siunattiin noin 20 000 vainajaa. Hautamuistomerkkejä on jäljellä 180, ja niistä suurin osa on 1800-luvulta. Vanhin muistokivi on jahtimestari Nassokinin (k. 1821) haudalla. Vanhat puuristit ovat aikojen saatossa lahonneet, eivätkä ole enää muistuttamassa haudatuista. Viimeiset vainajat haudattiin kirkon lattian alle 1770-luvulla.

Sankarihautausmaa

Maan kauneimmaksi sanotulla hautausmaalla on 172 sankarivainajan leposija. Heistä yksi on lottana toiminut Hilda Paju.

Kahta lumipukuista sotilasta kuvaavan veistoksen "Paluuton tie" on tehnyt Rakel Koivisto v. 1953.

Taiteilijahaudat

Taiteilijahaudat ovat kirkkopuiston tärkein nähtävyys. Niiden takia Tuusulan vanha hautausmaa on suojeltu kulttuurimuistomerkki. Merkittävin hautausmaalla lepäävistä vainajista on kansalliskirjailija Aleksis Kivi (1834-1872).

Hänen hautansa oli yksi syy siihen, että Tuusulaan alkoi kerääntyä taiteilijoita vuosisadan vaihteessa. Heistä tiedetään ainakin Jean Sibeliuksen ja Eino Leinon valinneen hautapaikan Tuusulan kirkkomaalta. Lopulta vain Pekka Halonen (1865-1933) haudattiin kirkkopuistoon. Kiven ja Halosen lisäksi vanhoista, kauniista hautakivistä voi lukea monia muitakin tunnettuja nimiä.