Kotikirkko tutuksi -valokuvakilpailu
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kotikirkko tutuksi -tapahtuma

Tuusulan kolmosluokkalaiset kävivät tutustumassa kotikirkkoihinsa. Vierailun aikana koululaiset eivät istua nököttäneet kirkon penkissä, vaan ottivat kirkon haltuunsa liikkuen kaikkialla.

Kirkkovierailun aikana koululaiset käyttivät kaikkia aistejaan tutustuessaan kirkkoon ja tehdessään siitä havaintoja. Perinteiset kirkkoaistit saivat rinnaalleen tunto-, maku- ja hajuaistit. Lapset liikkuivat kirkossa kaikkia aisteja hyödyntäen.

Erilaisilla rastipisteillä he tutustuivat alttarialueeseen, ehtoollisvälineistöön ja maistoivat ehtoollisleipää. Kirkkovaatteet väreineen tulivat tutuiksi. Kirkkoa katsottiin myös kameran läpi ja koululaiset saivat kuvata ryhmässä mieleisintä kohdetta kirkosta.

Vuoden 2022 kirkkokuva

Vuoden 2022 kirkkokuva on valittu. Alla on sekä voittajaryhmä että toiseksi ja kolmanneksi äänestyksessä sijoittuneet ryhmät. Onneksi olkoon kuvien ottajille!

Kaikkien äänestäneiden kesken arvottiin kuvapalkinto. Tällä kertaa onni suosi Anna-Kaisa Massista. Onneksi olkoon!

Seurakuntamme talousjohtaja Päivi Flinkman ja Hyökkälän koulun apulaisrehtori Matti Valkonen valitsivat kuvista mieleisensä. Klikkaamalla Päivin ja Matin kuvia näet heidän kommenttinsa valitsemastaan kuvasta.

Kauniit kuvat säilyvät muistoissa ikuisesti!