Joulu on jo alkanut
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Joulu on jo alkanut

Olin muutama vuosi sitten jouluajan Uudessa Seelannissa. Joulu ei siellä ihmeemmin näkynyt katukuvassa. Siellä täällä oli joitakin joulukuusia tai -katajia, mutta siinä se oli.

Tänään olin Helsingin keskustassa, ja se oli täynnä joulun valoa ja loistoa. Joulu näkyi kaikkialla. Kaupoissa soi jo joululaulut ja jotkut tekivät jo ensimmäisiä joululahjaostoksia.

Aikaisemmin minua harmitti, että joulu alkoi jo marraskuussa, mutta tuon Uuden Seelannin kokemuksen jälkeen olen tullut toisiin aatoksiin.

On hienoa elää maassa, jossa joulu ja sen odotus näkyy ja kuuluu. Kukaan, joka kävelee Helsingin tai minkä tahansa suomalalaisen kaupungin tai kylän katuja näinä viikkoina, ei voi olla huomaamatta, että joulu on tulossa. Voi olla, että kaikki eivät sen alkuperäistä sanomaa muista, mutta se on kuitenkin esillä.

Siellä täällä näkyy jouluseimiä. Joulukorttien joukosta löytyy kortteja, joissa on kuvattu Jeesuslapsi seimessä. Kaupoissa soi joululauluja, jossa kerrotaan joulun sanomaa.

On hienoa elää kristittynä kristityssä maassa.

Ulla Rosenqvist
kirkkoherra

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: