Suomi – kristitty maa?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Suomi – kristitty maa?

Viimepäivät päässäni on pyörinyt Eppu Normaalin biisi Hipit rautaa.

Sen kertosäkeessä lauletaan:
”Miks kaikki kaunis on niin naiivia
ja markkinoiden voimissa vain draivia?
Miks kaikki kaunis on vain vitsiä,
onni rihkamaa vain ja kitschiä?”

Pakolaisia potkitaan pois Suomesta kuolemaan jonnekin muulle.
Vanhukset säilötään vanhainkoteihin.
Mitä tapahtui lähimmäisenrakkaudelle?

Ihmiset tuntuvat olevan yhteiskunnalle joko tulo- tai menoeriä.
Jos olet jälkimmäinen, olet huono ihminen.
Milloin rahasta tuli ihmisarvon mitta?

Muistan, että ennen Suomi oli rauhanturvaamisen mallimaa.
Mutta nyt mielessä on päällimmäisenä asekaupat kansalaisiaan kaltoin kohteleviin maihin.
Kun sota riehuu Euroopan rajoilla, pitääkö silloin luopua rauhan aatteesta?

Kaikesta huolimatta laulan kuitenkin kertosäkeen loppuun:
”Oli piiput ennen puuta, hipit rautaa,
nyt ne kaiken kauniin hautaa.
Haudalle laitan kukkasen
ja kukoistavan toivon edes sen.”

Janne-Antti "Jantti" Latvala

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: