Armoa parisuhteessa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Armoa parisuhteessa

Menneenä lauantaina 21.1. istuin koulutuksessa. Edessäni luennoi piispa Irja Askola aiheesta täyttä armoa. Irja ravisteli puheellaan kuulijoitaan, mitä tapahtuisi jos olisimme itsellemme armollisia entä toisillemme. Tässä kohtaan mieleeni hiipi ajatus, entäpä armollisuus puolisoa kohtaan. Mieleeni muistui asioita jotka olen viime aikoina kotona huomioinut, mutta en ole halunnut sen enempää ajatella.

Aloitin työt hoitovapaan jälkeen tammikuun alussa ja puoliso jäi vanhempainvapaalle pojan kanssa. Töihin valmistautumisen aloitin hyvissä ajoin, jo viime kesänä. Silloin alkoi ensimmäisen kerran ilmestymään ryppyjä kulmankarvojeni väliin. Huolen aiheita olivat mm. pojan sopeutuminen päivähoitoon, miten saada toimiva päivärytmi ja perheen jaksaminen. Näitä asioita pyörittelin syksyn aikana mielessäni. Tulipa ne joskus uniinkin. Kun sitten joulukuun loppu lähestyi aloin hyvissä ajoin valmistella puolisolle kirjettä, joka sisälsi lapsemme päivärytmin, vaatetuksen ja tavoista. Ikään kuin puoliso ei olisi meidän kanssa asunut eikä lastamme hoitanut. Lisäksi pidin arkisaarnaa toistaen samoja asioita, joita olin kirjeeseen kirjoittanut.

Ensimmäisen työviikon aikana, minun ei tarvinnut huomauttaa kuin parista asiasta liittyen ulkopukeutumiseen ja syömiseen. Mieheni toimi pojan kanssa ihailtavasti ja kaikesta näkyi kuinka hän viihtyi olla kotona. Töiden jälkeen siistiin kotiin oli kiva tulla.

Entä mitä minulle tapahtui. Työviikkojen soljuessa eteenpäin otteeni lipsui ja jouduin venyttämään ennen töihin lähtöä asettamiani periaatteita uuteen uskoon. Omat huolella laaditut ohjeet kääntyivät minua vastaan.

Viime viikonloppuna armo tuli todeksi. Laitoin pojan päiväunille. Kun hän heräsi, hän oli nälkäinen. Siinä sitten tein ruokaa ja hän söi hyvällä ruokahalulla. Mies ihmetteli minulle, kuinka nyt toimin noin. Hän kertoi, kuinka itse toimii lapsen kanssa minun ollessa töissä. Hän antaa ruuan ennen päiväunia. Minuun osui ja upposi. Noinhan olin ohjeistanut häntä kirjeessä ja arkisaarnassa. Toinen esimerkki liittyi hänen ollessa töissä ja minun ollessa hoitovapaalla. Olimme sopineet, että hän hoitaa poikaa aamulla ennen töihin lähtöä. Hän pukee pojan ja syöttää aamupalan, minä saan syödä rauhassa aamupalan ja tehdä omiani. Meillä oli sanaton sopimus, että lähtiessäni töihin toimin kuten olin häneltä vaatinut. Jos nyt mietin mennyttä kuukautta, minun täytyy hattua nostaa miehelleni. Hän jaksoi työaamuina hoitaa pojan. Entä minä? Ensimmäisen viikon hoidin suhteellisen hyvin, mutta siihen se loppui. Olen pojan kanssa aamulla, mutta siihen se sitten jääkin. Saatamme istua aamupalapöydässä, pojalla kädessään juusto ja minulla kahvi. Päiväasun vaihto pojalle on sula mahdottomuus. Mieluummin istun hänen kanssaan katsomassa pikku kakkosta. Pahinta tässä on, että näin miehenikin jossakin kohtaan teki, kunnes aloin vaatimaan omia oikeuksiani. Kuinka ihanaa on vain istua pikkuinen sylissä ja haistella hänen hiuksiaan tietäen, että kohta pitää joutua töihin.

Miten paljon puolisoon asettaa odotuksia ja itsekkäitä toiveita unohtaen mikä on tärkeintä? Minua lohduttaa se, mitä mieheni sanoi: hän ei ole ottanut kaikkia listan asioita tosissaan. Tässä kohtaan voin vain toivoa, että hän osannut poimia listastani ne poikaa koskien tärkeimmät. Harmi, että heitin listan pois. Sen olisin voinut kehystää jatkoa varten varoittavaksi esimerkiksi.

Koulutuksessa Irja Askola heitti ilmaan ajatuksen, että armo pysyy elävänä kun laitamme sen kiertoon. Mitä se tarkoittaa parisuhteessa, minun elämässäni, mitä sinun?

Irja toivotti meille kaikille armollista matkaa. Näin minäkin haluan sinulle toivottaa. Olkaa armollisia itsellenne ja rakkaillenne.

Katja Manninen-Abbouchi

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät sähköpostia lukuunottamatta ovat pakollisia. Jos kirjoitat sähköpostiosoitteesi, se näytetään kaikille lukijoille.
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Sähköposti (ei pakollinen):
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: