Siunattua kynttilänpäivää
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Siunattua kynttilänpäivää

Tämä pyhä, helmikuun ensimmäisen sunnuntai, on saanut nimensä jo keski-ajalta. Tällöin siunattiin kaikki sinä vuonna kirkossa käytettävät kynttilät.

Vaikka siunauksen toivottaminen on pois muodista, niin itse siunaus ei sitä kuitenkaan ole. Jumala siunaa meidät, vaikka emme sitä pyydäkään tai kukaan meille ei sitä toivota.

Me tarvitsemme konkretiaa. Me tarvitsemme sitä, että joku meille sanoo tai toivottaa siunausta. Me tarvitsemme sitä, että joku laittaa kädet päämme päälle ja rukoilee puolestamme ja siunaa meidät Herran siunauksella. Silloin meidän on helpompi uskoa ja luottaa siihen, että Jumala on läsnä elämässämme, kun tunnemme kosketuksen ja kuulemme toisen lausuvan nuo sanat.

Siunaus antaa meille tunteen ja muistutuksen siitä, että Jumala on mukana elämämme kiemuroissa. Siunaus kertoo meille myös sen, että ihminen, joka minua siunaa tai sitä minulle toivottaa, haluaa minulle jotakin hyvää.

Tänään alkaa Yhteisvastuukeräys. Se kutsuu meitä vastuuseen toisesta ihmisestä. Se kutsuu meidät siunaamaan heikommassa asemassa olevia lähimmäisiämme.

Kaste on varmaan monen meidän kohdalla ollut se ensimmäinen kerta, kun meidät on siunattu. Siunaamassa ei ole ollut vain pappi vaan siinä ovat olleet siunaamassa myös isä, äiti, kummit, sisarukset, isovanhemmat.

Konfirmaation jälkeen rippikoululaiset siunataan kukin erikseen. Siunaamassa ovat niin rippikoulunopettajat, isoset, usein myös kummit ja vanhemmat. Jokaisessa jumalanpalveluksessa meidät siunataan Herran siunauksella.

”Herra siunatkoon Sinua ja varjelkoon Sinua
Herra kirkastakoon kasvosi Sinulle
ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa Sinun puoleesi ja antakoon Sinulle rauhan.”

Ulla Rosenqvist
 kirkkoherra