Vettä sataa, mutta valoisuus on lisääntynyt sitten vuodenvaihteen.
Harmaa taivas roikkuu matalalla. Se näyttää hipovan yksityisalueita rajaavia betoniaitoja, jotka leikkaavat ristiin rastiin maisemaa.
Harmaudesta piittaamatta skoolaamme kämppisteni kanssa uuden ajan alkua.
Suomella on kaksisataavuotisen itsenäisyyden juhlavuosi, jonka kunniaksi se ottaa pitkästä aikaa sata uutta ilmastopakolaista Keski-Afrikasta.
Eurooppa sulkeutui valtio valtiolta satakunta vuotta sitten, jolloin kansallismielisyys levisi kulovalkean tavoin erään amerikkalaisen presidentin ideologian laukaisemana aaltona. Matkustaminen on työlästä erilaisten viisumikäytäntöjen ja boikottien takia. Huvittelemme välillä vuosituhannen vaihteessa eläneen isomummini paperivalokuvilla, jotka paljastavat hänen matkustelleen jopa toisella mantereella.
Matkustaminen kotimaassakin on kallista, varsinkin opiskelijalle, tiet ja myöhemmin myös ilmaväylät kun yksityistettiin aikanaan samassa rytäkässä metsien kanssa. Joku on joskus leikkimielisesti sanonut aikaamme betoniajaksi, sillä yksityistämisen myötä kukin halusi rajata omaisuutensa betoniaidalla. Onneksi graffittitaide on nyt ihan eri tasolla kuin isomummini valokuvissa vilahtelevat tuherrukset. Sillekin kannattaa kilistää!
Riitta-Liisa Hahtala