Ihmeiden aika ei ole ohi
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Ihmeiden aika ei ole ohi

Rairuoho tuli taas istutettua liian myöhään. Hiljainen viikko eteni hyvää vauhtia kohti suurta juhlaa, mutta mustasta mullasta työntyi esiin vain muutamia heiveröisiä ruohonkorsia. Ihme kuitenkin tapahtui. Pitkäperjantain sään piti ennustusten mukaan jälleen kerran olla synkkyydessään puhutteleva, jopa lumisateinen. Kirkas ja keväinen aurinko oli kuitenkin herännyt jo ennen meitä. Sama auringonpaiste ja lämpö kasvattivat ruohoa hiljaisena lauantaina. Parhaan kukoistuksensa ruoho saavutti pääsiäispäivän aamuun mennessä. Jopa pääsiäispupu oli tykästynyt sen vehreyteen ja käynyt jättämässä yllätyksiään ruohon sekaan.

Yritän parhaani mukaan kertoa lapsilleni uskontomme perusasioita, muun muassa kirkollisten juhlapäivien merkityksistä. Miksi jokin päivä on niin tumma, synkkä ja surullinen ja pian iloitaan ja juhlitaan juhlaruoin. Toisinaan lapsi vastaa kysymyksin, toisinaan hän on poistunut paikalta omiin leikkeihinsä. Harvoin käytössä olevat sanat ja kaukana historiassa tapahtuneet asiat taitavat olla haasteellisia ymmärtää. Sitten näen lapsen hämmästyksen juuri näissä pienissä hetkissä, kun pienen, multaisen ruohonsiemenen päälle kasvaa valkoista nukkaa ja seuraavassa hetkessä tuuhea ruoho on kypsän vihreä. Tai kun värikkäät ja arvoituksellisesti maalatut uuden elämän ihmeet, kananmunat, lasketaan tuon reheväksi kasvaneen rairuohon sekaan. Pääsiäisen odotus palkitaan, kevään keskelle on alkanut syntyä uutta elämää.

Jeesus on kutsunut meidät viemään ihmeiden sanomaa eteenpäin. Pääsiäisen suuri ihme tapahtui, kun kuoleman ja synnin kahleet kukistuivat ja meidät vapautettiin elämään hyvää, rakastavaa ja anteeksiantavaa elämää, elämää Jumalalle. Tuota suurta ihmettä heijastelevat kaikki ne pienemmät ihmeet. Ne, joita tämä joskus hyvin kaoottiseltakin tuntuva maailma on täynnä. Niissä olisi hyvä pysyä ja pysähtyä, tehdä juuri niitä mahdollisiksi ja todellisiksi. Tämä on yhä ihmeiden aikaa.

 

Eliisa Winberg
pappi

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät sähköpostia lukuunottamatta ovat pakollisia. Jos kirjoitat sähköpostiosoitteesi, se näytetään kaikille lukijoille.
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Sähköposti (ei pakollinen):
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: