Arkeologisia koetutkimuksia pappilan alueella
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Arkeologiset koetutkimukset pappilan alueella - ei lampaita pappilaan tänä kesänä

Tuusulan pappilaan ei valitettavasti tänä kesänä voida ottaa lampaita. Tämä johtuu kunnan suunnittelemasta Tuuskodon asemakaavasta, johon kuuluu myös pappilan alue.

Tuuskodon asemakaavan muutokseen liittyen alueella joudutaan tekemään arkeologisia koetutkimuksia, koska kaava-alueella sijaitsee muinaismuistolain rauhoittama kiinteä muinaisjäännös Tuusulan kk.

Tutkittava alue sijaitsee lampaiden aitauksessa, mistä syystä aitaus on pidettävä tyhjänä. Ensimmäiset maininnat Tuusulan kirkonkylästä ajoittuvat 1500-luvun alkupuolelle. Varhaisin tieto kylän taloluvuista on vuodelta 1543, jolloin kylässä oli jo 10 taloa. Arkistotietojen perusteella Pappila on sijainnut samalla paikalla 1600-luvun puolivälistä lähtien.

Kunta kilpailuttaa ja kustantaa koetutkimukset sekä mahdolliset jatkotutkimukset ja perii kustannukset maanomistajalta eli Tuusulan seurakunnalta.

Odotamme mielenkiinnolla mitä pappilan alueelta löytyy.

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät sähköpostia lukuunottamatta ovat pakollisia. Jos kirjoitat sähköpostiosoitteesi, se näytetään kaikille lukijoille.
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Sähköposti (ei pakollinen):
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: