Seurakunta myy Hyrylän keskustan tontin
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Vanha seurakuntakeskuksen tontti on vielä tyhjillään.

Seurakunta myy Hyrylän keskustan tontin

Seurakunta myy lopunkin maan vanhan seurakuntakeskuksen tontista Hyrylän keskustassa.

Vanhan seurakuntakeskuksen tontti pilkottiin aikanaan pienempiin osiin. Nyt Hyryläntien puoleisen tontin ostaa Riisula-rakennus oy. Kauppahinta on noin 1,5 miljoonaa euroa. Kaupan ehtoihin kuuluu, että seurakunta hakee tontille kaavamuutosta. Jos muutos menee läpi, tontille saa rakentaa asuinkerrostalon. Tontille haetaan myös lisärakennusoikeutta, ja sen kustannukset jaetaan seurakunnan ja ostajan kesken.

Järvenpääntien vieressä oleva tontti myytiin As Oy Tuusulan Päävartiolle maaliskuussa. Tontin kauppahinta oli 1,2 miljoonaa euroa.

Tuusulan kunta ostaa seurakunnalta tontin molemmin puolin olevat katualueet. Kauppaan kuuluu Kaartilaisenpolku, joka kulkee tontin ja OP:n talon välistä. Esikunnanpolku on kaavoitettu tontin ja terveyskeskukseen väliin. Kunta ostaa katualueet yhteishintaan 48 897 euroa. Ostotarjous ja kauppahinta perustuvat kunnan ja seurakunnan 22.4.2013 tekemään sopimukseen.

Seurakunnan tekemien maakauppojen pitää saada vielä Kirkkohallituksen hyväksyntä.

Kaupoista saadut rahat seurakunta käyttää uuden seurakuntakeskuksen muutostöihin.

29.5.2017

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät sähköpostia lukuunottamatta ovat pakollisia. Jos kirjoitat sähköpostiosoitteesi, se näytetään kaikille lukijoille.
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Sähköposti (ei pakollinen):
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: