Kun vuosi sitten jouduimme muuttamaan pois Rusutjärven pappilasta, taakse jäivät iso piha, sen saviset kukkapenkit ja kasvimaat, satoisat marjapensaat ja omenapuut. Muuttoa edelsi melko pitkäaikainen asunnonetsintä. Kaikenlaisia koteja käytiin katsomassa kerrostaloasunnosta omakotitaloon. Mutta sitten kuitenkin koti, jossa olisi vaikka pienikin piha, tuntui parhaimmalta. On ihanaa saada upottaa kädet keväällä multaan!
Nyt olemme eläneet ensimmäisen kevään ja kesän uudessa pihapiirissä. Ollaan innolla seurattu, mitä edelliset asukkaat ovat pihalle istuttaneet ja mitä mullan alta nousee.
Pieni piha on täyttynyt pörheistä pensaista, ja kukkapenkeistä on löytynyt monia vanhoja tuttuja lajeja. Yksi tuntematonkin kukka löytyi. Tälle kuvan keltaiselle helokille piti etsiä nimeä kirjoista ja netistä. Keväällä tuntui, että pihalle ei mahdu minkäänkokoista kasvimaata, mutta sitten löytyi idea kasvilavasta ja saviruukuista. Hyvin ovat kasvit kasvaneet niissäkin.
Kesän vihreyttä ja kukkaloistoa ihmetellessä on usein tullut oma äiti mieleen. Hän oli kukkaihminen ja nautti jokaisesta luonnon ja pihan kukasta. Kukkapenkkejä hän hoiti hyvin, niin pitkään kuin kunto antoi siihen mahdollisuuden. Kukkien ja viljelysten hoitoon tarvittavaa hiljaista tietoa oli paljon edellisen sukupolven ihmisillä, kuten myös vanhemmillani. Äidin ja isän kanssa istutettiin aikoinaan kotoa tuodut leimukukat pappilan pihalle. Ne toivat tuoksullaan aina lapsuuden kodin mieleen. Pieni osa näistä kukista siirtyi nyt myös uudelle pihalle. Toivottavasti kukat juurtuvat ja saadaan seurata kasvun ihmettä taas ensi keväänä.
Erja Hartala