Erilaisuuden äärellä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Erilaisuuden äärellä

Olinpa koulutuksessa, jossa väitettiin, että 70% ihmisten välisistä ongelmista johtuu siitä, että ihmiset eivät ymmärrä toisiaan. Ja väärin ymmärtäminen johtuu siitä, että ihmisten vuorovaikutustyylit ovat erilaiset. Perustyypit ovat hallitseva, vaikuttava, analyyttinen ja vakaa.

Mikään vuorovaikutustyyli ei sinänsä ole toista parempi, mutta tämän teorian mukaan erilaisia ihmisiä tarvitaan, jokaisella on annettavaa. Kun esimerkiksi työyhteisössä tai parisuhteessa opettelee tätä toisten erilaisuutta, niin se lisää ymmärrystä ja sitä kautta vuorovaikutus toimii paremmin.

Löysin itseni vakaasta S-tyypistä, johon kuuluvat sellaiset adjektiivit kuin huomaavainen, tasapuolinen ja kärsivällinen. Nuo ovat ne hyvät puolet. Miinuspuolena on esimerkiksi muutoksen jarruttaminen ja ylivarovaisuus. Teoria rohkaisee henkiseen kasvuun ja antaa siihen välineitä.

Olen aikaisemmin perehtynyt pariinkin erilaiseen luonnetyyppiteoriaan ja täytyy sanoa, että kyllä näissä jotakin tolkkua on: ne lisäävät itsetuntemusta. On myös mielenkiintoista tehdä havaintoja omasta ja toisten käyttäytymisestä ja peilata niitä tällaisiin teorioihin.

Jumalan luomisrikkauden äärellä tässä ollaan, kun todetaan, että meitä ihmisiä on erilaisia. Kovin tylsää olisi, jos kaikki olisivat samanlaisia. Mutta siinä kai se yksi elämän keskeisimpiä haasteita onkin, että oppii tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja kunnioittamaan erilaisuutta.

Myönteistä on myös löytää se hyvä mitä juuri minulla on tällaisena ihmisenä annettavaa niille yhteisöille, joissa olen mukana. Tässähän ollaan suorastaan sen ytimessä miten seurakunnankin eli Kristuksen ruumiin tulisi toimia: ”Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä. Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja.” (Room. 12:4-6)

Joten koetan kasvaa kohti sitä millaiseksi Jumala on minut luonut. Se saa riittää minulle, itselle ja Jumalalle, eikö niin?

Lauri Seppänen

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: