Otin tänään töihin mukaan koiran. Sen keskimmäisen, joka yleensä ei pääse mukaan. Innostus oli suuri, kun Nera tajusi pääsevänsä töihin. Oli ihan pakko äännellä ja tanssahdella, riemu kuului varmasti naapureille asti.
Perillä, päästyään autosta, ehti onnellinen koira juosta häntä pystyssä pihan ympäri ja tutkia kaikki paikat matkalla sisälle. Hän oli intoa piukassa ja juoksi rinta rottingilla eturintamassa kohti uusia seikkailuja.
Pienestä on koiran elämässä ilo ja innostus kiinni. Ja miten ihanasti se osoittaa tunteensa kaikille ihmisille. Työtovereiden kasvoille nousi hymy ja iloinen ilme kun Nera meni häntä heiluen tervehtimään.
Olisipa sitä joskus itsekin yhtä innostunut ja onnellinen pienistä asioista. Ja jospa osaisi ilmaista itseään niin, että muutkin sen huomaisivat. Levittäisi ympärilleen iloa ja innostusta. Mitähän tässä maailmassa tai edes työpaikassa tapahtuisi, jos yhä useammat tekisivät niin?