Julkisuudessa on puhuttu isän (ja äitien) päivän korvaamisesta ”läheisen päivällä”. Perusteena on esitetty sitä että lapsi ei kokisi mm. päiväkodissa olevansa erilainen jos hänen kodissaan ei asu isää.
Ajattelen itse että nykyisin on olemassa monenlaisia perheitä, mutta perustavanlaatuinen tarve meillä jokaisella on tietää ja tuntea biologiset juurensa, vaikka biologisen vanhemman tapaaminen ei olisi enää mahdollista. Perheiden hajoamisiin liittyy monenlaisia kipeitä tunteita joista pitäisi puhua lapsen kanssa – ei suinkaan lakaista isänpäivää maton alle. Sillä se mikä on poissa silmistä, ei varmasti ole poissa mielestä. Isä on ainutlaatuinen, hänen olemassa oloaan ei voi kieltää tai unohtaa. Ei edes silloin kun hän on jo siirtynyt tästä ajasta ikuisuuteen.
Isän tehtävää korvaa monesti osittain vaarit, ukit ja papat. Myös kummit, enot, sedät ja muut läheiset auttavat usein ilahduttavasti monessa perheessä isän puuttumista. Kristillisessä mielessä jo pienelle lapselle voi opettaa lukemalla lasten Raamattua rakastavasta Taivaan Isästä joka ei koskaan hylkää ja jonka syliin voi aina tulla. Luottamus Taivaan Isään kantaa usein aikuisuuteen asti.
”Kylmetä sydän pienen kulkijan saa, jos löydy kättä ei suojelevaa. Kirkkainkin katse yötä yössä on vaan, Isä jää meitä rakastamaan”.
Mirka Kovalainen
Tuusulan seurakunnan kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen