Silmät risteissä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Klaus Winqvistin suunnittelema Kolme ristiä näkyy hänen rintakorunsa lisäksi seurakuntasalin tekstiileissä ja koristeissa.

Silmät risteissä

Tuusulalainen sisustusarkkitehti Klaus Winqvist seisoo keskellä seurakuntakeskuksen juuri avattua Tähtitaivassalia. Winqvist on ripustanut takkinsa rintapieleen hopeisen korun.

Kolme kirkasta, päällekkäin aseteltua ristiä erottuu hyvin mustasta pikkutakista. Korussa oleva kolmen ristin teema toistuu seurakuntakeskuksen julkisivussa sekä seurakuntasalin tekstiileissä ja koristeissa.

Pikaisella verkkohaulla Suomesta ei löydy toista seurakuntakeskusta jolla olisi oma koru. Tuusulan seurakunnan uudella seurakuntakeskuksella sellainen nyt on.

Ajatus korusta ei syntynyt Winqvistille aivan sattumalta. Kaikki alkoi nimittäin pihamaan ristimonumentista.

Kun Tuusulan seurakunta oli ostanut Puolustusvoimien entisen Kansainvälisen keskuksen, sen muutostöiden suunnittelu alkoi heti. Winqvist oli mukana työssä arkkitehtina.

– Joku sanoi, että tänne pitäisi saada jokin näkyvä juttu niin ihmiset tietävät, että tämä on sakraalirakennus eikä koulutuskeskus, Winqvist muistelee.

Hän tarttui heti ajatukseen ja ryhtyi suunnittelemaan pihamaalle ristimonumenttia. Winqvistille Kolmen ristin lähtökohta oli heti selvä.

– Golgatalla oli kolme ristiä ja siksi yksi niistä on korkeampi kuin muut.

Kun monumentin suunnitelmat olivat valmiina, seurakunnalta tuli toive kellotapulista ja myöhemmin julkisivuun kiinnitettävästä rististä. Ja kun joku pyysi, niin Klaus piirsi.

Julkisivun ristien suunnittelun jälkeen Winqvistille tuli ajatus korusta.

– Korujuttu tuli mieleeni vähän niin kuin bonuksena, hän tunnustaa.

Hopeakorun asetelma on sama kuin julkisivun risteissä. Winqvist harkitsi korun muokkaamista myös paremmin miehille sopivaksi pinssiksi mutta luopui ajatuksesta.

– Nyt koru on nätimpi kuin pinssinä, Winqvist toteaa.

Kolmen päällekkäisen ristin muodostama koru on teknisesti hieman hankala valmistaa.

– Korua ei voi tehdä kerralla valamalla, vaan kappaleet pitää juottaa yhteen, Winqvist kertoo.

Ensimmäinen ristikoru tehtiin Lahden Muotoiluinstituutissa ja seuraavat valmistuivat järvenpääläisen kultasepän Jukka Alastalon hyppysissä. Vaatekorusta on tehty myös muunnelma hopeiseksi kaulakoruksi. Winqvist etsii tällä hetkellä yhteistyökumppania, jotta saisi korun isompaan tuotantoon.

Winqvistillä riittää vielä intoa uusiin hankkeisiin.

– Tulen niin hyvälle mielelle, kun olen keksinyt jotain uutta, ja siitä on tullut omasta mielestä hyvä, Winqvist kertoo.

9.2.2018, Julkaistu Viikkouutisissa 7.2.2018.

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät sähköpostia lukuunottamatta ovat pakollisia. Jos kirjoitat sähköpostiosoitteesi, se näytetään kaikille lukijoille.
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Sähköposti (ei pakollinen):
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: