Turku kiinteistöpäälliköksi
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Niklas Turku aloitti kiinteistöpäällikkönä toukokuun alussa.

Turku katsoo kiinteistöjen perään

– Meidän pitää pystyä tarjoamaan kaikille seurakuntalaisille hyvä tilat. Sitä varten kiinteistöpuoli on olemassa, että palvelemme ja olemme tukena muulle organisaatiolle, Niklas Turku linjaa.

Hän aloitti kiinteistöpäällikkönä Tuusulan seurakunnassa toukokuun alussa. Kiinteistöistä huolehtiminen ei ole Turulle mitenkään uutta eikä seurakunta työpaikkana ole hänelle vieras. Hän on ollut samassa työssä Loviisan seurakuntayhtymässä noin kolmen vuoden ajan.

– Loviisassa on seitsemän seurakuntaa, jotka muodostavat seurakuntayhtymän. Jokaisella seurakunnalla on oma kirkko, pari omaa kappelia ja pari omaa seurakuntakotia, Turku kertoo.

Työmäärä oli iso ja raha kiinteistöjen hoitamiseen tiukassa. Tuusulan seurakunnassa kiinteistöjen määrä on selvästi pienempi kuin Loviisassa ja myös taloudelliset edellytykset niiden hoitamiseen ovat paremmat.

Turku on tyytyväinen Tuusulan seurakunnan tilanteeseen.

– Pääsääntöisesti kiinteistöt ovat hyvässä kunnossa. Täällä on riittävä määrä porukkaa töissä ja rahaa kiinteistöistä huolehtimiseen, Turku sanoo.

Metsänhoidosta seurakuntaan

Turku on koulutukseltaan metsäpuolen insinööri. Ison osan työurastaan hän on hoitanut metsiä ja metsäkiinteistöjä Suomessa ja Ruotsissa. Välillä hän on pistäytynyt urheilun parissa. Turku toimi kaksi vuotta toiminnanjohtajana Suomen ruotsinkielisessä urheiluliitossa.

– Työ oli enimmäkseen henkilöstöhallintoa ja rahankäytön vartiointia, Turku kertoo.

Nykyistä työtään Turku pitää hyvin organisoituna. Hän kehuu erityisesti väliportaan esimiehiään.

– Olen ilokseni huomannut, että he hoitavat työnsä hyvin. Nyt ehdin keskittyä päällikön töihin, Turku kiittelee.

Turulta tulee nopeasti vastaus, kun häneltä kysyy lähitulevaisuuden haasteita.

– Kyllä se on Paijalan uusi huoltorakennus.

Uusi huoltorakennus nousee Paijalan hautausmaan kupeeseen melkein samaan paikkaan, missä on nyt hautausmaan työntekijöiden sosiaalitilana toimiva omakotitalo. Vanha sosiaalitila puretaan ja tilalle rakennetaan sosiaali- ja työtilat hautausmaan ja kiinteistöpuolen työntekijöille. Kiinteistöpuolen nykyiset työtilat ovat Tuusulan pappilan pihapiirissä. Pappilan myynnin yhteydessä ne siirtyivät uudelle omistajalle.

Rakennustyöt alkavat syyskuun alussa Paijalan vanhan sosiaalitilan purkamisella.

– Ei tiedä yhtään millainen talvi tulee. Aina kun rakennetaan talvella, siinä on vähän ylimääräistä stressiä, Turku sanoo.

Toinen pohdinnan aihe on budjetti.
– Rakentamiseen on varattu miljoona euroa, mutta kyllä se varmaan nousee 1,3 miljoonaa, Turku arvelee.

13.6.2018

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: