Niin tai näin, siellä ja täällä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Niin tai näin, siellä ja täällä

Luuk.4:16-21

Odottamattomat asiat saavat meidät ihmiset usein hermostumaan. Vaikka me vierastamme yllätyksiä, niin Raamattu on täynnä yllätyksiä. Raamatussa kuvataan, miten Jumalan tapa toimia on täynnä jatkuvia yllätyksiä. Ei ole montaa viikkoa siitä, kun vietimme joulua. Myös joulun sanoma on täynnä yllätyksiä. Siinä käy ilmi, että Jumalan suuruus kätkeytyy vaatimattomuuteen. Jumala tuli ihmiseksi, mutta yllättävällä ja vaatimattomalla tavalla. Syrjäseudulla, tallissa, seimessä. Tämän seurauksena tavallisen elämän keskelle ilmestyy odottamaton toivo.

Sama tapahtuu tämän sunnuntain evankeliumissa. Tavalliseen pikkukaupunkiin, Nasaretiin, on tuotu toivon ilosanoma. Jeesus julisti, että vapautus on nyt tullut. Nasaretin väki on suuren haasteen edessä, kun yllättäen pitäisi uskoa siihen, että oman kylän ja tutun perheen poika onkin Jumalan asialla. Nasaretin Jeesus julistaa kotikaupungissaan, että ”Herran henki on minun ylläni.” Tämä Jeesuksen puhe sai aikaan ensin ihastusta, sitten hämmennystä ja sitten raivoa. Evankeliumi nimittäin jatkuu siten, että Nasaretin asukkaat uhkasivat heittää Jeesuksen jyrkänteeltä alas.

Välillä tuntuu, että me ihmiset lukitsemme ajatuksemme ja sydämemme johonkin tiettyyn asentoon. Tämän seurauksena siedämme outoutta ja yllätyksiä todella huonosti. Ikään kuin kaikkien asioiden tulisi aina olla jollain tietyllä tavalla, muuten ne ovat valheellisia tai virheellisiä. Maailma on kuitenkin hyvin harvoin yksinkertaisten vastausten joko-tai maailma. Paljon useammin todellisuus on sekä-että todellisuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että samaan aikaan ovat voimassa hyvinkin ristiriitaisilta tuntuvat asiat. Samaan aikaan voi sataa vettä ja paistaa aurinko. Perhe-elämä voi olla sekä ihanaa että kamalaa. Työpaikalla tapahtuvat uudistukset tuovat mukanaan sekä hyviä että huonoja asioita. Erilaiset todellisuudet ovat yhtä aikaa totta.

Tänään meille muistutetaan, että Jeesus on tosi ihminen ja tosi Jumala. Jeesuksen koti on sekä Nasaretissa että Taivasten valtakunnassa. Tästä johtuen meidänkin kotimme on sekä täällä että siellä - Keski-Uudellamaalla ja Taivasten valtakunnassa. Se on hämmentävää, outoa ja yllättävää, mutta myös valtavan ihanaa. Täysin odottamaton näköala aukeaa arkisen aherruksen keskelle. Se on Taivaan valtakunnan kirkas toivo, joka säteilee ja vaikuttaa jo nyt, täällä meidän keskellämme.

Miika Masih

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: