Rusutjärven leirikodin saunarakennus syttyi 10.9. tiistain ja keskiviikon vastaisena yönä palamaan. Palo syttyi noin klo 23 ja paikalle tuli kymmenisen pelastuslaitoksen yksikköä. Henkilövahingoilta vältyttiin. Varmaa syttymissyytä ei tiedetä, mutta katon läpi menevä saunan hormi on saattanut olla palon aiheuttaja. Tuhotyötä ei epäillä.
Palo sijaitsi vesikaton ja sisätilan katon välissä ja pääsi leviämään kattotuolien välissä, mutta ei onneksi levinnyt sisätiloihin. Palo saatiin sammumaan puoli kahden aikaan yöllä. Saunarakennuksen seinät ja osa kattorakenteista jäivät pystyyn.
Paikan päälle hälytetty kirkkoherra Ulla Rosenqvist totesi paloa seuratessaan, että saunarakennus tullaan todennäköisesti jossain vaiheessa rakentamaan uudelleen. - Toimintaa joudutaan nyt suunnittelemaan uusiksi. Oma toiminta siirretään seurakuntakeskuksen saunaan ja saunatilan vuokranneille täytyy heti ilmoittaa, että valitettavasti sauna ei ole käytettävissä, sanoi Rosenqvist.
Sammutustöitä paikan päälle seuraamaan saapunut kiinteistöpäällikkö Niklas Turku totesi saunan olevan mennyttä. - Ensiarvio tilanteesta näyttää siltä, että sauna on palamisen ja sammutustyöstä aiheutuneiden vesivahinkojen jäljiltä korjauskelvoton.
Seurakunnan leirikodin päärakennus ei missään vaiheessa ollut vaarassa.
Rusutjärven leirikoti on otettu käyttöön vuonna 2008. Saunarakennus on 100m² ja se on vakuutettu täydestä arvosta.
Rusutjärven leirikoti ja sauna on ollut ahkerassa käytössä muulloinkin kuin erilaisten leirien aikana. Sauna on lämmitetty naisten ja miesten saunailtoina, nuortenilloissa ja erilaisten ryhmien kokoontumisissa. Saunaa on myös vuokrattu ulkopuolisille ja mm. häävieraat ja syntymäpäivävieraat ovat käyneet juhlien ohella saunomassa.
11.9.2019