Maski
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Mies kävelee kadulla kasvomaskissa.

Maski

Viime päivinä päivän puheenaiheena on ollut: Kasvomaski. Mietimme pidämmekö maskeja vai emme pidä. Ja jos sitten päätämme niitä pitää, niin sitten pohdimme, missä ja milloin niitä on hyvä käyttää ja mistä niitä saa.

Aika moni meistä meni Koronan alkuaikoina apteekkiin niin etsimään. Sieltä löytyi hyviä, mutta vähän tylsän näköisä maskeja. Mutta pikkuhiljaa tilanne alkoi muuttua. Olin jokin aika sitten ostokeskuksessa ja siellä näin useammassakin kaupassa isohkoja valikoimia eri näköisiä ja kokoisia kasvomaskeja. Itsekin mietin, että täytyyköhän pysähtyä ja ostaa parhaimman näköisen.

Jossakin takaraivossani syntyi pieni kapina siitä, että pitääkö Koronastakin saada hyvännäköinen ja hyvänkokoinen. Toisaalta ymmärrän, mutta silti mietin.

En ostanut tällä kertaa, mutta myöhemmin tilasin netistä hyvän näköisen.

Tällaisia aatoksia keskellä Koronaa.

Ulla Rosenqvist

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: