Kuoro harjoittelee maanantaisin klo 18.30-20.30 seurakuntakeskuksessa (Rykmentintie 34).
Kuoroon on koelaulu. Varaa aika kuoronjohtajalta.
Lastenhoito järjestetään tarvittaessa kuoroharjoitusten ajaksi.
Kuoroa johtaa Tuula Saarensola p. 040 179 8877.
Seuraa kuoroa Facebookissa.
Ennakkoluulotonta kokeilua
Tuulahdus on Tuusulan seurakunnassa toimiva n. 30 hengen naiskuoro. Tuulahdukselle on tyypillistä eri musiikkityylien ennakkoluuloton kokeilu sekä rento ja hyväntuulinen ilmapiiri - työntekoa kaihtamatta. Kuoron ohjelmisto käsittääkin niin kirkkomusiikin klassikoita kuin hengellisen musiikin kevyempiä tyylejä.
Aluksi oli Y-kvartetti
Tuulahdus on ollut yli kolmekymmentä vuotta yksi Tuusulan seurakunnan esiintyvistä musiikkiryhmistä. Aluksi oli Y-kvartetti, jolloin mukana oli myös muutamia miehiä. Vähitellen miehet jäivät pois ja kuoro kasvoi naiskuoron mittoihin ja muutti nimensä Tuulahdukseksi.
Menneitä tapahtumia
- Joulukuussa 2021 oma joulukonsertti Tuusulan kirkossa.
- Mozartin Requiem yhdessä Keravan Mieslaulajien kanssa 29.10. (Tuusulan kirkko) ja 3.11. 2019 (Keravan kirkko).
- Sävelsadetta - AlfaTV:n ohjelmassa Keravan helluntaiseurakunnassa 30.11.2019.
- Messuavustus Espoon tuomiokirkossa 15.12. pappien ja diakonien ordinaatiomessussa.
- Kesäillan musiikkia Tuusulan kirkossa 6/2019.
- Kevätlaulajaiset Tuusulan seurakuntakeskuksessa 5/2019.
- Joulukuussa 2018 oma joulukonsertti Tuusulan kirkossa.
- Keväällä 2018 yhteiskonsertti seurakunnan lapsikuorojen kanssa.
- Jouluna 2017 oma joulukonsertti Tuusulassa.
- Keväällä 2017 Gabriel Faurèn Requiemin Sipoossa ja Tuusulassa.
- 2015-2016 työskentelyä ohjaaja Tiina Häkkisen kanssa.
- Syyskuussa 2015 viikonloppumatka Tukholmaan - oma konsertti ja avustaminen Tukholman suomalaisen kirkon messussa.
- Keväällä 2015 mukana SHG-juhlavuoden tapahtumassa Rykmentinpuisto soi.
- Keväällä 2014 kaksi kevätkonserttia.
- Vuonna 2012 Antonio Vivaldin Gloria Tuusulan ja Klaukkalan kirkoissa.
Laulukoulutusta
Kuoroharjoitusten yhteydessä järjestetään henkilökohtaista lauluopetusta haukkaille. Kuorolaiset maksavat lauluopetuksesta osan itse.
Uusia laulajia
Uusia laulajia kuoroon otetaan seuraavan kerran tammikuussa 2022. Kuoro sopii niille, joilla on jo kokemusta kuorolaulusta tai muuten hyvä lauluvalmius. Nuotinlukutaito ei ole välttämätön.
Koelaulu on ensimmäisten harjoitusten yhteydessä tai sopimuksen mukaan.