Unohtaa vai muistaa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Kirja ja kaukosäädin

Unohtaa vai muistaa – siinäpä vasta kysymys

Sanotaan, että viihde auttaa unohtamaan ja taide auttaa muistamaan. Tuo ajatus nousee usein mieleeni kirjahyllystä kirjaa ottaessani tai kaukosäätimestä kanavaa valitessani. Myönnän olevani valikoiva, eikä valikoimiseni tähän jää, vaan jos toinen käteni hapuilee kirjaa hyllystä, niin samalla toinen hamuaa kaukosäädintä. Luen paljon ja vaikka kirjat ja lukeminen ovat arkipäiväistyneet ja kuuluvat päiviini siinä missä aamupuuro ja tee, niin siitä huolimatta kaukosäätimeen on helpompi tarttua kuin kirjaan. On helpompi katsella kuin lukea. Lukeminen kun tutkitusti vaatii aivoilta enemmän ja koko kropalta kokonaisvaltaisempaa osallistumista kuin katseleminen.

Omassa päivittäisessä lukemisessani huomaan yhä uudestaan löytäväni itseni kirjojen äärestä, jotka herättävät ajatuksia, laittavat pyörät pyörimään ja vievät keskelle kansakuntien tai yksilöiden kohtalonhetkiä. Kun olen valikoiva lukija, niin tästä syystä lukeminen ja kirjat ovat itselleni enemmin taidetta kuin viihdettä.

On toki hyvä muistaa, että on monenlaisia kirjoja ja elokuvia, eikä raja viihteen ja taiteen välillä ole niin mustavalkoinen kuin olen itselleni maalannut.  Koronatoipilaana kotona maatessa oli aikaa ja kun taudilta ja väsymykseltäni jaksoin, luin kirjoja ja katselin elokuvia. Ja koin yllätyksen. Katsellessani.

Halusin katsoa jotain kevyttä ja niin valitsin Koomikon synty elokuvan lähinnä Solsidanista tutun näyttelijän Johan Rheborg takia. Ovathan hänen roolinsa yleensä hauskoja ja samaan suuntaan tämänkin elokuvan nimi viittasi. Mutta toisin kävi. Rheborg näytteli standup -koomikko Juha Lindströmiä, jonka maailma lähti raiteiltaan hänen kohdattuaan entisen luokkakaverinsa. Vanhat roolit palautuivat ja kipeitä muistoja kouluajoilta alkoi pukata pintaan.  

12-vuotiaana kuudesluokkalainen Juha teki kaikkensa saadakseen huomiota. Hän oli luokan pelle, joka pyrki saamaan hyväksyntää ja pääsemään tiettyjen luokkakavereiden suosioon hinnalla millä hyvänsä. Vitsiensä ja pelleilynsä ansiosta hän satunnaisesti pääsikin porukkaan sisään, mutta maksoi siitä kalliin hinnan menettäessään lapsuuden ystävänsä Jennyn ja Thomasin, joka päätyi vielä itsemurhaan koulukiusaamisen seurauksena.

Ajankuva toi mieleen oman lapsuuteni ja Juhan käyttäytyminen oman roolini luokassa. Ja kun elokuvan äärellä nuo yhtäläisyydet avautuivat, en katsellutkaan enää 70-luvun tukholmalaislähiössä asuvan Juhan, vaan lappeenrantalaisen koululaisen edesottamuksia. Silloin muistin ja aikuista Juhaa näyttelevän Rheborgin tavoin tunteet nousivat pintaan ja silmäkulmat kastuivat.

Onneksi emme muista ihan kaikkea, mutta olen kiitollinen Jonas Gardellille (Koomikon synty perustuu hänen omaelämäkerralliseen romaaniinsa), että hän muisti, sillä sen kautta pääsin käsiksi omiin muistoihini. Osan haluaisin unohtaa, mutta samalla olen kiitollinen, sillä ne ovat muokanneet minua tällaiseksi millainen olen. Ja ne auttavat jatkossa vastaavanlaisissa tilanteissa tekemään toisenlaisia ratkaisuja.

Lue kirjoja, katso elokuvia – niiden kautta saattaa avautua tie muistojesi ääreen ja sisimpääsi. Hyvää taidematkaa!

Tommi Aulasmaa

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: