Tutustu kirkkoon
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Tutustu kirkkoon

Tuusulan ensimmäinen kirkko 1643–1734

30-vuotisen sodan sankari ja hakkapeliittapäällikkö Nils Larsson (Niilo Laurinpoika) aateloitiin vuonna 1641 nimellä Stålhana. Vanhankylän kartanon isännällä oli iso rooli Tuusulan seurakunnan ja pitäjän perustamisessa.

Suomenkieliset talonpojat halusivat oman kappelin. Matka Sipoon kirkkoon oli pitkä ja jumalanpalvelukset ruotsinkielisiä. Etujoukoissa asiaa oli viemässä eteenpäin Tuomalan kylän Kittelän isäntä Sipi Ollinpoika. Hän oli Niilo Laurinpojan aseveli jo Novgorodin taisteluissa (1612–1613). Ollinpoika toimi myöhemmin kirkon rakentamisen nokkamiehenä Tuusulassa. Tuusulan talonpoikien vaikutusvalta ei piispan edessä kuitenkaan riittänyt, vaan siihen tarvittiin aateloidun ratsumestarin päättäväisyys.

Ratsumestari Nils Stålhana vaihtoi aseen sulkakynään. Arkistoissa on säilynyt lukuisia kirjeitä, joissa hän vetoaa Turun piispa Isak Rothoviukseen. Lisäksi Stålhanalla pystyi tarjoamaan jotain kouriintuntuvaa uuteen kappeliin sotasaaliistaan:

  • saarnastuoli
  • ehtoolliskalkki
  • messukasukka.

Myöhemmin Stålhanan lahjoituksilla hankittiin Tukholmasta kirkonkello ja toinen kello valettiin uudelleen.

Arkistolähteissä on mainintoja isokokoisen Nils Larssonin urhoollisuudesta ja väkevyydestä. Edelleen kerrotaan hänen olleen harras kirkossakävijä. Joka sunnuntai hän saapui kirkkoveneellä Vanhastakylästä täsmällisesti kirkkoon eikä koskaan soitettu papinkelloja ennen kuin hän saapui kirkkorantaan.

Vanha kirkko sijaitsi itä-länsisuunnassa nykyisen sankarihautausmaan alueella. Se muistutti tarinan mukaan enemmän latoa kuin kirkkoa. Kirkko oli 10 metriä leveä ja 20 m pitkä. Pitkillä sivuilla oli 15 hirsivarvia ja päädyissä 32. Itäpäädyssä oli kuori ja alttari, länsipäädyssä ovi. Saarnastuolin molemmin puolin oli ikkunat. Yhteen lyijykehysteiseen ruutuun oli jäljennetty Stålhana-suvun vaakuna.

Vanhan kirkon muistokivi paljastettiin kirkon 200-vuotisjuhlassa 1934. Sen suunnittelija on Ilmari Launis. Muistokivi sijaitsee kirkon länsipuolella.

Tuusulan kirkko 1734

Alttariseinän kuvat

Alttaritaulu

Alttaritauluna oli vuosina 1777-1854 kansantaiteilijan kömpelö maalaus viimeisestä tuomiosta. Tämän teoksen viimeinen jäänne, rikkinäinen pirun kuva, poltettiin vuonna 1903. Uusi alttaritaulu tilattiin Johan Henrik Asplundilta, joka lupasi maalata sen halvalla.

Tarinan mukaan taulun kustansivat Tuusulan vanhat pojat. Johan H. Asplund saattaa olla sukua helsinkiläiselle C.G. Asplundille. Hänen piti vuonna 1853 maalata kirkon ulkoseinät. Kun tämä ei koskaan ilmestynyt töihin, urakka meni toisaalle.

J.H. Asplundin taulussa on kuvattu Jeesus ristillä. Ristin vasemmalla puolella on Neitsyt Maria ja Johannes, oikealla kaksi muuta henkilöä. Ristin juurella lienee Maria Magdaleena.

Taustalla näkyy Jerusalemin siluetti. Johanneksen jalkojen juuressa oleva pääkallo selittyy vanhalla legendalla, jonka mukaan risti pytytettiin Aatamin haudalle. Se esittää vertauskuvallisesti ihmisen ja Jumalan uutta liittoa syntiinlankeemuksen jälkeen Kristuksen sovitustyön kautta.

Asplundin teoksen yleisestä kömpelyydestä huolimatta voi havaita hänen tutkineen vanhoja maalauksia. Jotakin jäi silti oppimatta ja taulusta riittää musertavia lausuntoja. Esimerkiksi Suomen muinaismuistoyhdistys v. 1887 mainitsee: ”Altartaflan… är utförd af någon sockenmålare och saknar allt konsthistoriskt intresse.” (Alttaritaulu... on maalannut seurakunnan taidemaalari eikä siinä ole taidehistoriallista kiinnostusta."

Lasimaalaukset

Lasimaalaukset tilattiin tunnetulta kirkkotaiteilija Paavo Leinoselta vuonna 1937. Niillä haluttiin peittää kolme häikäisevää ikkunaa ja täydentää alttariseinän kokonaisuutta.

Kuvien sanoma on vasemmalta oikealle:

  • Paratiisista karkoitus: synnin tulo maailmaan.
  • Ristinkuolema: syntien sovitus.
  • Ylösnousemus: syntien anteeksianto.

Kristusmonogrammi

Ylhäällä pyöreässä ikkunassa on Kristus-monogrammi.

  • Kristus-nimen kaksi kreikkalaista alkukirjainta on kirjoitettu päällekkäin (X=K, P=R).
  • Samantapainen lyhenne saadaan Jeesus-nimen kolmesta alkukirjaimesta (I=J, H=pitkä E, C=S).
  • Edelleen kuuluu samaan ryhmään kolmen latinankielisen sanan alkukirjaimista tehty yhdistelmä I(esus) H(ominum) S(alvator) = Jeesus, ihmisten vapahtaja.

Jeesus-symbolit

Ristiinnaulitun kuvissa on usein yläosan kilvessä lyhenne, johon on otettu alkukirjaimet niistä latinankielisistä sanoista, jotka Pontius Pilatus  antoi kirjoittaa Jeesuksen ristiin: I(esus) N(azarenus) R(ex) I(udaeorum) = Jeesus Nasaretilainen, Juutalaisten kuningas.

Jeesusta tarkoittaviin kirjainkuvioihin kuuluvat vielä kreikkalaisen aakkoston ensimmäinen ja viimeinen kirjain (alfa ja omega): "Jeesus on ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu." (Ilm.22:13) Tässä on lyhimmällä mahdollisella tavalla ilmaistu ajatus Jeesuksen kuninkuudesta. Mitä tahansa ihmiset suunnittelevatkin, kaikki päättyy lopulta Jumalan suunnitelman mukaan.

Ensimmäisten vuosisatojen kristityt kuvasivat Jeesusta myös monin muunlaisin kuvioin. Niitä on tavattu mm. Rooman katakombeista kristittyjen haudoista. Näistä luetellaan muutama tavallisin:

  • Paimen joko lammasten keskellä tai karitsa sylissään kuvaa Jeesusta.
  • Karitsa (useimmiten voitonlippua kantavana) kuvaa Jeesusta Jumalan karitsana.
  • Sädekehä pään ympärillä kuvaa Kristuksen jumalallista kuninkuutta ja hänen taivaallista kirkkauttaan.
  • Viinipuu muistuttaa, että Jeesus on viinipuu, johon jokainen kristitty on kasteessa oksastettu.
  • Kala on vanhimpia Kristus-kuvioita. Ensimmäisten vuosisatojen vainojen aikana kristityt tunnistivat toisensa piirtämällä sen maahan, seinälle tai pöytään. Kalaa tarkoittavan kreikankielisen sanan kirjaimet (i-kh-th-y-s) ovat samat alkukirjaimet sanoissa Iesous Khristos Theou Hyios Soter = Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja. Erityisesti kala tarkoittaa Jeesusta kuolleista nousseena Vapahtajana.
  • Risti, jolle on ripustettu vaskikäärme, kuvaa Jeesuksen ristillä kuolemasta saamaa voittoa. Käärme, jonka pään risti murskaa, kuvaa Jeesusta synnin voittajana.

Hautavaakunat

Kuorin seinillä riippuvat hautavaakunat ovat 1600-luvun lopulta ja 1700-luvun alusta. Tuohon aikaan aateli oli jo putoamassa mahtinsa huipulta. Prameaa piti olla, vaikka rahapula joskus vaivasikin. Enää ei ollut varaa komeasti veistettyihin hautapaasiin vaan oli tyydyttävä halvempaan loistoon. Puiset hautavaakunat olivat näyttäviä ja huokeita.

Aatelisten hautajaiskulkueissa oli 1600-luvulla tapana kantaa 16 pientä puuvaakunaa seipäiden nenässä. Niistä muodostui vainajan sukupuu (oma, vaimon, isän, äidin, isovanhempien jne.)

Hautajaisten jälkeen kirkon seinälle ripustetiin vaakunoiden lisäksi iso vainajan oma vaakuna. Siihen oli merkitty hänen nimensä, arvonsa, omistuksensa, hautajaispäivänsä jne. Suurimmissa vaakunoissa oli vielä ajalle tyypillisiä ylistysvärssyjä, sitaatteja Raamatusta yms.

Koska vainaja lepäsi kirkon lattian alla, vaakuna oli hänen muistomerkkinsä. Hautavaakunoita on säilynyt lukuisissa Etelä- ja Länsi-Suomen kirkoissa. Ainakin Pernajassa ja Sauvossa on täydellinen 16 vaakunan kokonaisuus.

Tuusulan vaakunat ovat riippuneet alun perin vanhan kirkon seinillä. Uuteen pyhäkköön ne siirrettiin, kun vanha purettiin v. 1735. Ainakin Stålhanain suvun jäänteet siirrettiin hautaholviin uuden kirkon alle. Muut peitettiin kummuksi.

Vaakunat olivat seinällä vuoteen 1852, jolloin ne vietiin kellotapuliin. Siellä ne lojuivat kasassa aina 1900-luvun alkuvuosiin, jolloin ne oltiin vähällä polttaa. Samoihin aikoihin museoviranomaiset alkoivat pyydellä niitä parempaan talteen. Kempenskjöld-suvun vaakuna luovutettiin Kansallismuseoon.

Seurakunta päätti vuonna 1909 kunnostaa vaakunat ja sijoittaa ne kirkkoon. Vuonna 1922 kilvet ”restauroi” muuan kilpimaalari erittäin tökerösti ja räikeästi päälle maalaten. Samassa korjauksessa tehtiin myös nykyiset huippukoristeet.

Vuonna 1947 vaakunat entisöitiin oikeaoppisesti. Vanhat värit otettiin esiin ja karkeimpia edellisen korjauksen virheitä tasoiteltiin.

Stålhanan vaakuna

Vaakunan kuva-aiheen, musketin tai pistoolin rataslukon selityksenä kerrotaan seuraavaa tarinaa. Siuntiolainen Niilo Laurinpoika (Nils Larsson) teki 30-vuotisessa sodassa omalaatuisen uroteon. Hän hiipi yöllä vihollisten, saksalaisten, leiriin ja varasti asevarastosta kaikkien muskettien ja pistoolien lukot. Seuraavan aamun taistelun ruotsalaiset voittivat leikiten, sillä vastapuoli ei voinut ampua.

Kuningatar Kristiina palkitsi Laurinpojan läänityksillä vuonna 1626. Aatelisarvon hän sai vuonna 1641. Aateloituna Laurinpoika otti sukunimekseen Stålhana. Sana merkitsi tuolloin aseenlukkoa. Samaisen vempaimen hän sijoitti myös vaakunaansa. Myöhemmin nimi muutettiin muotoon Stålhane, koska korskeat sotaurhot pitivät a-päätettä liian naisellisena.

Nils Stålhanan vaikutus seurakunnan perustamisvaiheessa on antanut hänelle eräänlaisen seurakunnan ja kunnan isän aseman. Sen vuoksi Tuusulan kunnanvaakunassa on Stålhanan aseenlukko.

Toinen vaakuna-aihe on laakerinlehvä, joka muistuttaa Tuusulan taitelijoista.

Kirkon vaakunat

Vaakunat vasemmalta alttarilta katsoen:

  • Erik Stålhana 1693. Suku asui Kotkaniemen ja Vanhankylän kartanoissa.
  • Johan Stålhana 1724. Suku asui Kotkaniemen ja Vanhankylän kartanoissa.

Oikealta alttarilta katsoen:

  • Kapteeni Otto Reinhold von Bergin. Suku asui Anttilan kartanossa.
  • Hendrik Kuhlman. Suku asui Mälkiäisten kartanossa.

Saarnatuoli

Kirkon alkuaikoina saarna pidettiin istualtaan. Kirkoissa oli alttarin takana istuin, mistä piispa puhui seurakuntalaisilleen. Lisäksi kirkon kuoriosassa oli tekstien lukemista varten yksi tai kaksi lukupulpettia (latinaksi ambo).

300-luvun lopulla vakiintui tapa pitää saarna vasemmanpuoleisesta lukupulpetista. Samasta paikasta luettiin myös evankeliumi. Useimmissa kirkoissa saarnatuoli sijaitsee yhä vasemmalla puolella. Sillä halutaan ilmaista, että pääasia saarnassa on evankeliumi Kristuksesta.

Katos eli baldakiini

Varsinkin vanhemmissa kirkoissa saarnatuolin päällä on koristeellinen katos eli baldakiini. Sellaista kannettiin entisaikaan kuninkaan pään päällä. Kirkossa se tarkoittaa, että sanassa on läsnä kuningasten kuningas.

Tavallisesti baldakiiniin on myös kiinnitetty kyyhkynen Pyhän Hengen vertauskuvana. Tällä halutaan muistuttaa, että Henki tekee sanan eläväksi ja puhuu sanan välityksellä.

Baldakiinissä voi olla myös aurinkoa esittävä kuvio. Tämä kuvaa Jumalan valkeutta, joka sanan kautta valaisee synnin pimentämät sydämet. Se myös synnyttää ja ylläpitää uutta elämää. Aurinko on myös vertauskuva Kristuksesta, joka valaisee kristityn elämää (vrt. virsi 16:2).

Uudemmissa kirkkorakennuksissa on saarnatuolit tehty entistä matalammiksi  ja yksinkertaisemmiksi. Pappi ei puhu ylhäältä. Tällä pyritään lähentämään pappia seurakuntalaisiin ja päinvastoin.

Siellä täällä on myös uudelleen päässyt käyttöön erillinen lukupulpetti epistolatekstejä varten. Se sijaitsee kuorissa seurakunnasta katsoen oikealla. Lukemisen suorittaa usein joku seurakuntalainen. Tämä korostaa sitä, että jumalanpalvelus on koko seurakunnan yhteinen asia.

Kristallikruunun arvoitus

Kirkon kristallikruunu herättää monien kävijöiden huomion.

Tarunhohtoa se on saanut erään ammoisen oppaan keksimästä tarinasta. Siinä 1600-luvun venetsialainen barokkikruunu monien värikkäiden vaiheiden jälkeen päätyy rikkaan, syntejään katuvan lesken lahjoituksena Tuusulan kirkkoon.

Totuuden selvittäminen on hankalampaa. Kruunu on epätavallisen muotoinen. Kristalli voi olla Italiasta, mutta yhtä hyvin se voi olla böömiläistä. Tammenlehden muotoiset kristallikoristeet ja alaosan suuri pallo ovat barokille ominaisia piirteitä. Kynttilänkannattimien kiehkuroissa on rokokoopiirteitä.

Kruunun ylempään renkaaseen on kaiverrettu vuosiluvut 1673 ja 1852 sekä kaksi kultasepän leimaa. Kruunu mainitaan ensi kerran vuoden 1851 kalusteluettelossa. Onko 1673 lampun valmistusvuosi? Tai 1852 se vuosi, jona helsinkiläinen G.Lindström korjasi tai muunteli vanhaa lamppua. Vai tekikö hän vanhasta kopion? Kenties osa kruunusta on todellakin peräisin 1600-luvulta.

Vuonna 2020 koettiin järkytyksen, kun kristallikruunu putosi kirkon lattialle. Onneksi henkilövahingoilta vältyttiin.

Kruunua jouduttiin korjaamaan. Samalla se puhdistettiin ja kiinnitettiin niin, ettei kruunu varmasti putoa. Sitä voidaan nostaa tai laskea tilanteen mukaan. Onneksi vakuutus korvasi kohtalaisen suuren summan korjauskuluista.

Muu valaistus

Alakerran muut kattokruunut ovat messinkisiä. Ne edustavat barokkityyliä. Kattokruunut mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1851.

Parvien pikkukruunut on luetteloitu vasta vuonna 1940. Messinkikruunut korvasivat vanhat puukruunut, joita säilytetään kirkon kellotapulissa.

Sakastissa oleva tinalamppu on 1900-luvun alusta. Lampuissa poltettiin kynttilöitä vuoteen 1923 asti. Silloin kirkko sai sähköt. Tuusulaan sähkö tuli vuonna 1918. Nykyisin kynttilöitä pidetään vain koristeena mukailluissa barokkilampeteissa.

Kansallismuseon kokoelmissa

H1141
Ikkunaruutuun maalattu Stålhane-suvun vaakuna.

H8110
Kempensköld-suvun hautajaisvaakuna 1600-luvun
jälkipuolelta.

H34096
Messukasukka, mahdollisesti 1600-luvulta.

H54011
Osa keskiaikaisesta krusifiksista. Rakennusmestari Aarne Suominen löysi sen Tuusulan kirkon tutkimuksessa. Krusifiksin osa oli noin metrin syvyydestä kirkon lattian alla saarnatuolin kohdalla.