Symboli olohuoneessa

Symbolit ovat minulle tärkeitä ja törmään niihin välillä odottamattomissa paikoissa. Yksi tällaisista on monien vanhojen ihmisten olohuoneista löytyvä kiikkustuoli, joka on mielestäni yksi vanhuuden symboli. Se on vanhoille jotenkin luonteva huonekalu ja tapa istua. Sain kuitenkin uudenlaisen näkökulman aiheeseen, kun osallistuin luovan elämäkerta kirjoittamisen kurssille (opiskelen Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa kirjoittamista), jossa käsittelimme mm. muistamisen ja muistelemisen eroja.

Kun kirjoitin kurssilla esseetä, minulla alkoi soimaan päässä vanha Eppu Normaalin laulu Vihreän joen rannalla. Siinä lauletaan, että ”Kiikkustuolissa istun ja sinua muistelen.” Olin kuullut nuo riimit aikoinaan lukemattomia kertoja ja osaan ne ulkoa, mutta vasta nyt sanat pysäyttivät minut. Ja kun pysähdyin, silloin se jysähti.

Kiikkustuoli on muistelemisen paikka ja siksi se on ehkä yksi syy miksi vanhemmat ihmiset tykkäävät istua siinä. Ja heillähän on mitä muistella, pitkään elettyä elämää. Laulun minäkertojan iällä ei ole merkitystä, mutta sillä kylläkin mitä muistellaan. Nimittäin nuoruuden rakkautta.

Vaikken vielä omistakaan kiikkustuolia (en saanut sitä viime vuonna vaikka 50 vuotta täytinkin…), niin silti on helppoa kiikkustuolittomanakin muistella ensirakkautta. Saatat ajatella, että nyt tulee suuria paljastuksia ja se mitä kirjoitan, voi ollakin sellainen. Sillä viime sunnuntaisen äitienpäivän jälkilöylyissä on hyvä kääntää katse lapsuuden ensirakkauteen eli äitiin.

Vaikka en näe äitiäni usein, niin muistelen kuitenkin häntä usein ja reilu viisikymmentä vuotta kestänyttä yhteistä taivaltamme. Onneksi aika kultaa muistoja tai kuten Eput sanovat, että ”muistini tylsillä luistimilla luoksesi luistelen.” Kaikkea en muista, onneksi, mutta kuitenkin riittävästi: riittävästi, jotta osaan olla kiitollinen kaikesta mitä olen äidiltäni saanut, mutta ennen kaikkea sitä, että hän on äitini.

Kurssilta tarttui matkaan ajatus, joka kuvaa hyvin muistamisen ja muistelemisen eroa: Muistelija muistaa mitä muistaa, mutta muistelee mitä haluaa. Vaikka aika ja monet muut tekijät nakertavat muistia, niin muistelija minussa laulaa sydämen pohjasta: Äideistä parhain sä oot.

Tommi Aulasmaa