Verkkopyhäkoulu 7/2023
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Goljat haastaa israelilaiset

Verkkopyhäkoulu 7/2023

Heippa ja mukavaa lokakuun loppua teille kaikille!

Nyt on alkanut syksyn koleus ja pimeys  vaikuttamaan! Nyt kannattaa keksiä kaikkea kivaa tekemistä, ettei syksyn pimeys saa valtoihinsa. Ulkoilu on erittäin tärkeätä, varsinkin kun syksyllä on ihania syksyn värejä (ruska) ihailtavaksi ja samalla saa tarvittavaa ulkoilmaa ja hyvän mielen!

Joissakin perheissä harrastetaan sienestystä, mutta kyllä metsään kannattaa mennä muutenkin.

Tällä kertaa verkkopyhiksessä  raamatunkertomuksena on Daavid ja Goljat. Se on hieno kertomus siitä, miten oveluudella ja älykkyydellä voi pieni pärjätä isoa paremmin! Ja Daavidillahan oli lisäksi luja luottamus Jumalaan ja hänen huolenpitoonsa.

Voit katsoa videon kertomuksesta ja vielä lukeakin lyhennelmän raamatun tekstistä. Olen taas tehnyt kertomukseen liittyen kysymyksiä. Toivon, että yrität vastata ensin katsomatta vastauksia etukäteen!

Askarteluohjeissa on elefantin ja apinan WC-rulla-askartelu. Kokeile, että millaisia eläimiä sinä osaat tehdä.

Tänä vuonna ilmestyy vielä yksi verkkopyhis marras-joulukuun vaihteessa ja sitten jäämmekin joululomalle.

Toivotamme Jumalan siunausta syksyn jatkoon ja hauskoja hetkiä verkkopyhiksen parissa!

Toivottavat Maarit ja Marjaana

Daavid ja Goljat         

1. Samuelin kirja 17. luku lyhennettynä  kertomuksena

 

Saul ja Israelin miehet olivat myös kokoontuneet ja leiriytyneet Tammilaaksoon; ja he asettuivat sotarintaan filistealaisia vastaan.

Niin filistealaisten joukoista tuli kaksintaistelija nimeltä Goljat, kotoisin Gatista. Hän oli kuuden kyynärän ja vaaksan pituinen.

Hän astui esiin ja huusi Israelin taisteluriveille sanoen: "Miksi te lähditte sotaan ja asetuitte sotarintaan? Minä olen filistealainen, ja te olette Saulin palvelijoita; valitkaa joukostanne mies, joka tulee tänne minun luokseni.

Jos hän kykenee taistelemaan minua vastaan ja surmaa minut, niin me olemme teidän palvelijanne; mutta jos minä voitan ja surmaan hänet, niin te olette meidän palvelijamme ja palvelette meitä."

Kun Saul ja koko Israel kuuli nämä filistealaisen puheet, valtasi heidät kauhu, ja he pelkäsivät suuresti.

Ja kun israelilaiset näkivät tuon miehen, pakenivat he häntä kaikki ja pelkäsivät suuresti.

Ja Israelin miehet sanoivat: "Katsokaa miestä, joka tuolla tulee! Hän tulee häpäisemään Israelia. Mutta sen miehen, joka surmaa hänet, kuningas tekee hyvin rikkaaksi ja antaa hänelle tyttärensä ja tekee hänen isänsä perheen veroista vapaaksi Israelissa."

Ja Daavid sanoi: "Herra, joka on pelastanut minut leijonan ja karhun kynsistä, pelastaa minut myös tämän filistealaisen käsistä." Silloin Saul sanoi Daavidille: "Mene; Herra olkoon sinun kanssasi."

Ja Saul puki takkinsa Daavidin ylle ja pani vaskikypärin hänen päähänsä sekä panssarin hänen yllensä.

Ja Daavid sitoi hänen miekkansa vyölleen takin päälle ja yritti käydä, sillä hän ei ollut koskaan sellaisia koettanut. Niin Daavid sanoi Saulille: "En minä voi näissä käydä, sillä en ole koskaan tällaisia koettanut." Ja Daavid riisui ne päältänsä.

Ja hän otti sauvansa käteensä, valitsi purosta viisi sileätä kiveä, pani ne paimenlaukkuun, joka hänellä oli linkokivisäiliönä, otti lingon käteensä ja meni filistealaista vastaan.

Mutta Daavid sanoi filistealaiselle: "Sinä tulet minua vastaan miekan, peitsen ja keihään voimalla, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimeen, Israelin sotajoukon Jumalan, jota sinä olet häväissyt.

Ja Daavid pisti kätensä reppuunsa ja otti sieltä kiven, linkosi ja satutti filistealaista otsaan, niin että kivi upposi hänen otsaansa, ja hän kaatui maahan kasvoillensa.

Niin Saul kysyi häneltä: "Kenen poika sinä olet, nuorukainen?" Daavid vastasi: "Palvelijasi beetlehemiläisen Iisain poika."

 

Päivitetty 1.11.2023

pdf liite

Askarrteluohjeet

pdf liite

Kysymykset ja vastaukset

pdf liite

Värityskuvat