Blogi: Pieniä elämän ääniä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Tuusulan kirkon kattokruunu yöllä

Tuusulan kirkon kattokruunu yöllä

Blogi: Pieniä elämän ääniä

Kun yö laskee tumman esirippunsa alas, niin ympäristöön ja tilaan laskeutuu yö. Päivällä niin värikäs maisema muuttuu niukemmaksi ja pelkistetymmäksi, värimaailmaa köyhtyy. Yksityiskohdat häipyvät ja kokonaisuus muuttuu vaikeammaksi hahmottaa. Tuttu maisemakin näyttää yöllä erilaiselta, jopa pelottavalta.

Yö muokkaa myös äänimaailmaa. Mailleen painuva päivä vie mukanaan äänensä, jotka yö korvaa omillaan. Äänimaisema ikään kuin siirtyy jonkinlaiseen yö asetukseen. Äänitaso laskee ja yö haastaakin herkistyneitä aistejamme. Kuulemme pienimmänkin äänen, joka jää päivällä vaille huomiotamme.  

Päivä ja yö ovat monella tavalla toistensa vastakohtia: päivällä ollaan hereillä, yöllä nukutaan, päivällä touhuillaan kaikenlaista, yöllä vähemmän, päivällä näkee, yöllä ei (ehkä joskus unia). Ja ehkä juuri tuon näkemisen/näkemättömyyden takia päivä on ollut hyvän metafora ja yö pahan.  

Pyörittelin edellä mainittuja teemoja mielessäni, kun vietimme viidettä kertaa Yö kirkossa tapahtumaa Tuusulan kirkossa. Retkisängyllä maatessani ja odotellessani unen saapumista katselin pimenevää kirkkosalia. Yöhön tottuminen ja siihen laskeutuminen onnistui silmiltä korvia nopeammin. Auttaakseni korvia, suljin silmäni ja kuuntelin.  

Narinaa, nitinää, maiskuttelua, askeleita, kuiskauksia, supinaa, puhetta, kuorsausta. Hiljaisuutta. Yön peiton hellästi peittelemiä ääniä. Pehmentyneitä, vaimentuneita, mutta myös korostuneita, tarkentuneita ja terävöityneitä. Aistin ja mielikuvituksen herkistämiä.

Visuaalisesti yltäkylläisessä maailmassamme olisi hyvä useammin sulkea silmänsä (ja suunsa) ja kuunnella elämän pieniä ääniä, joiden kautta opimme ja ymmärrämme elämästä enemmän. Rakkauden kaksoiskäskyssä mainittu Jumalan, lähimmäisen ja itsensä rakastaminen sisältää mielestäni myös kuuntelemisen. Eikä näin ollen seuraavalla tavalla modifioitu versio tee mielestäni hallaa alkuperäiselle.

”Kuuntele Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. 

Herkkyyttä elämän pienille äänille.

Tuusulan seurakunnan nuorisotyönohjaaja (kouluikäiset) Tommi Aulasmaa

Päivitetty 8.11.2023
Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: