Hyvä hautausmaalla kävijä,
syksy on tänä vuonna edennyt hitaasti ja siksi yhä osa hautausmaiden puista pitää kiinni lehdistään.
Vaikka hautausmaamestarit haudankaivuun ja muiden töiden lomassa tekevät parhaansa, on mahdollista, että kaikkia lehtiä ei saada siivottua ennen pakkasia tai ensilunta.
Kunhan lumi taasen Tuusulan saavuttaa, muistattehan, että hautausmaillamme aurataan ja tarvittaessa hiekoitetaan vain isoimmat kulkureitit ja ne käytävät, joiden varrella tapahtuu hautauksia. Jos läheisen haudalle ei pääse, muistokynttilän voi vielä esimerkiksi Muualle haudattujen muistomerkille.
Toivomme kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Ja jos joku asia askarruttaa mieltä, meiltä voi aina kysyä.
Rauhallista talven odotusta toivottaen
hautaustoimen henkilökunta