Pienet tassut jättävät jälkiään ensilumeen ja kuono tutkii uteliaasti päivän lehteä maasta, kun aamu valkenee marraskuisessa maisemassa tutulla lenkkipolulla. On pikkutassun toinen talvi ja muuttunut maisema saa sen hännän heilumaan innokkaasti. Uteliaana se hyppii kivien ja puunrunkojen yli ja haukahtelee tervehdyksiä ohi kulkeville karvakuonoille ja muille metsäneläimille. Istuutuessani puiston penkille koira parkkeeraa rapsuteltavaksi viereeni ja nappisilmät tuijottavat herkeämättä, löytyisikö taskustani jonkinlainen koiranherkku - mielellään useampi sellainen, tietenkin.
Pikkutassu, Keira kutsumanimeltään, on rakas perheenjäsen, äitini vauhdikas vehnäterrierinarttu, jonka hoitajana saan toimia tarvittaessa ja varsinkin silloin kuin koiraseuraa kaipaan. En osaa täysin kuvata sitä, miten valtavan ainutlaatuiseksi yhteyden tuohon koiraan koen, mutta huomaan joka kerta iloitsevani siitä. Lemmikki tuo elämään merkitystä ja aitoutta, joka on vertaansa vailla. Koiran silmiin katsominen, niistä heijastuva luottamus ja läsnäolo, tuntuu lähes pyhältä. Koira opettaa pelkällä olemisellaan jotain ilosta, leikistä ja uteliaisuudesta. Osaa se myös lohduttaa painautumalla syliin siliteltäväksi.
Itselleni tärkeää on pikkutassun mukanaolo myös jouluun valmistautuessa. Se on tietenkin valppaana joukoissa, kun kausivaloja sytytellään parvekkeelle, koristeita kaivetaan esiin kellarin laatikoista, ja kun keittiössä alkaa tuoksua jouluiset herkut. Aattona se käy vahtimassa rappukäytävässä kulkevia jouluvieraita ja haistelee lyhdettä, kun viemme joulutervehdyksen myös metsän eläimille. Se kuuntelee sivukorvalla joulurauhan julistusta ja pötköttää tuhisten sohvan nurkassa, kun luemme jouluevankeliumin. Lopuksi se saa repiä lahjapaperiin pakatun luun ja järsii sitä keskittyneesti loppuillan.
Mietin, mitähän koira mahtaa ymmärtää joulustamme ja siihen valmistautumisesta. Ehkä se tarkkailee omien ihmistensä tunnetiloja stressistä haikeuteen, ja innostumisesta väsymykseen. Ehkä se ihmettelee radiosta kuuluvia kulkusia tuttujen joululaulujen ääniraidoissa. Se ei voi olla huomaamatta muutoksia kodin tuoksuissa ja järjestyksessä. Ehkä se aistii odotuksen tai haikeuden, vaikkei oikein tiedäkään, mistä on kyse. Joulu laskeutuu lemmikinkin kotiin, sitä mukaa kun sen ihmiset sitä viettävät. Ja niin joulu on oikeastaan aina laskeutunut – myös eläinten keskelle. Voin vain kuvitella eläinten lämmintä hengitystä pimeässä tallissa, tarkkaavaisia silmiä ja kuulostelevia korvia seimeen kapaloidun ihmeen äärellä.
Toivon, että pikkutassu on mukana jouluvalmisteluissa ja sen vietossa vielä monena vuonna ja siksi toivotan sille terveyttä, hauskoja leikkejä ja iloisia koiranpäiviä. Ajattelen, että lemmikkiäkin voi siunata – pyytää siis Jumalan parasta sen elämään, ja sen laumalle voimia siitä huolehtimiseen. Siksi odotan innolla myös seurakuntamme järjestämää Lemmikkien joulusiunausta. Saakoon Jumalan läsnäolo siunata perheitä ja kaikkia perheenjäseniä koko joulun odotuksen aikana.
Pappi Eveliina Moilanen
Lemmikkien ja koko perheen joulusiunaus srk-keskuksen etupihalla 2.12.2023 klo 13 Puuropäivän yhteydessä.