Blogi: Katso ihminen!
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
peilitalo

Blogi: Katso ihminen!

Seison peilin edessä. Vaikka kuinka yritän peilaillen näyttää edes hieman itseltäni, en onnistu. Peilikuva väristää ja kuva, joka kotoisen peilini kautta on itselleni itsestäni muodostunut, on aivan erilainen. Onnekseni tällä kertaa vika on oikeasti peilissä – onhan Linnanmäen peilisalin erilaisten peilien tehtävä nimenomaan kuvan vääristäminen. Toisessa olen langan laiha, toisessa taas todella paksu.

Kun mietin tuota takavuosien seisoskelua tarkoituksellisesti vääristävien peilien edessä, niin mieleeni nousee toisenlainen kuva. Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme (1. Moos. 1: 26). Kun seison normaalin peilin edessä, niin en ainoastaan näe itseäni vääristämättömänä, vaan Jumalan kuvana. Ja tuossa kuvassa olen aidoimmillani. Ja ainakin itsestäni tuntuu hyvältä, kun Jumala työpäivänsä päätteeksi toteaa tekemisistään: Ja kaikki oli hyvää (1 Moos. 1: 31).  

Hieman toisenlainen kuva nousee mieleen, kun ajattelen meitä ihmisiä toistemme peileinä. Usein tuntuu, että sanamme, tekomme, asenteemme ja suhtautumisemme toisiimme vääristää peiliä. Ja kun katsomme lähimmäisiämme, niin huuliltamme nousee Pilatuksen ivan ja säälin sekaiset sanat – Katso, ihminen (Joh. 19: 5). Ja tällöin vanha sanonta - Kauneus on katsojan silmissä – muuttuu kuin huomaamatta muotoon: Kauheus on katsojan silmissä.

Jumalan vai Pilatuksen silmin – sinä päätät, miten katsot lähimmäisiäsi ja itseäsi tänään. Hyvää Jumalankuvien katselupäivää!  

 

Nuorisotyönohjaaja Tommi Aulasmaa

Päivitetty 18.3.2024
Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: