”Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla,
kun taivas kirkasna kaareutuu...”
Eino Leino
Kevään tulo senkun venyy, joten täytyy koittaa hyödyntää kevättalven hanget. Vaikkapa hiihtämällä! Joku muukin on samaa mieltä: Tuusulan kirkon parkkipaikat täyttyvät päivästä toiseen innokkaiden hiihtoharrastajien autoista. Joten järven jäällä riittää säpinää!
Omalla kohdalla hiihtoharrastus on kokenut renessanssin. Nuorena tuli hiihdettyä jonkin verran kilpaakin, kunnes harrastus jäi taka-alalle. Nyt kun asustelen latujen vieressä, olen uudelleen innostunut tästä hienosta harrastuksesta!
Hyviä puolia on helppo löytää. Kunto pysyy hyvänä, mikä auttaa jaksamaan niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Hiihtäminen on monipuolista liikuntaa: koko keho tulee käyttöön, eivätkä nivelet rasitu, niin kuin polville käy juoksemisessa.
Hiihtäminen on hyvää vastapainoa työn tekemiselle. Ulkona olo sinänsä antaa hyvää mieltä. Ja virkistävä auringonvalo suorastaan ympäröi, kun keväthanget heijastavat sen vaikutuksen moninkertaisena!
Samalla voi ihailla maisemia ja kuunnella vaikkapa lintujen viestittämää lupausta tulevasta keväästä. On myös jotenkin hienoa se yhteinen kokemus, kun on paljon väkeä liikkeellä.
Onko huonoja puolia? Eipä ehkä, ellei sellaiseksi lasketa suksien huonoa luistavuutta tai sitä etteivät ne pidä. Nykyään minulla on sellaiset ”laiskanmiehen” sukset, joita ei tarvitse periaatteessa voidella, mutta eivät ne aina luista. Mutta silloin kun luisto on hyvä, voi kokea jotakin ”flow:n” tapaista hurmosta.
Eipä siis ihme, että hiihtäminen inspiroi Eino Leinoa runon tekemiseen. Jollakin tavalla ihminen haluaa hienot kokemuksensa ja itselleen tärkeät asiat jakaa. Vaikkapa kirjoittamalla blogin.
Lauri Seppänen
kappalainen