On tässä päässyt oma nuoruus jo livahtamaan ohitse. Nyt vain ihmettelen mikä siinäkin on, että nuoruutta ihannoidaan ja vanhoja ei haluta olla? Muistan kuinka nuorena tyttönä 30-kymppinen tuntui jo tosi vanhalta ja 50-vuotias oli suorastaan elämänsä jo menettänyt.
Jostain syystä vanhuksia ja vanhuutta ei arvosteta kovin korkealle. En tiedä kuinka on ollut ennen, kun asuttiin vielä saman katon alla, mutta ainakin nyt tuntuu, että kukaan ei halua olla vanha. Mieluummin ollaan ikinuoria, nuorekkaita, sisimmältään lapsia tai vaikka ikäihmisiä, mutta ei vanhuksia tai vanhoja.
Tätäpä saa miettiä, kun huomaa olevansa oman elämänsä puolivälin ylittänyt ja matkalla kohti vanhuutta. Keski-ikäiseksihän tässä täytyy itsensä jo ymmärtää – monen lapsen ja nuoren mielestä siis elämänsä jo menettäneeksi.
En tiedä onko lapsuuteni ja nuoruuteni ollut erilainen kuin muilla (mielestäni ei), mutta minusta on riemullista vanheta. Elämä muuttuu vuosi vuodelta mukavammaksi, kiireettömämmäksi ja jollain tavalla helpommaksi. Ei tarvitse hötkyillä ja yrittää elää – elämä on tässä ja nyt: arjessa, kotimatkalla, koirien ulkoiluttamisessa, hyvissä yöunissa ja varsinkin työpaikan ruokahetkissä :)
Sitä osaa nauttia tavallisista asioista ja iloita hetkistä, jotka nuorena olisivat vain kiitäneet ohi. Kokemus on jo opettanut, että kyllä tästä elämästä selvitään, tilanteet hoituvat aina tavalla tai toiselle. Myös mustavalkoisuuden tilalle on tullut värejä, ei kaikki olekaan niin selvää ja selkeää, mutta eipä sen tarvitsekaan olla. Nuoren tiukka usko on laajentunut käsittämään erilaisia sisältöjä ja näkökulmia. Mutta Jumala on silti sama, ehkä vain ymmärrys hänestä muuttuu ja elää.
Tervetuloa siis vanheneminen (ja eläke). Täältä tullaan mieli avoimena ja odotuksia täynnä.
Tuula Rasilainen
johtava tiedottaja
PS. Jos vielä joku voisi kertoa, miten näistä vanhenemiseen liittyvistä sivuoireista (mm. kuumat aallot) voisi päästä eroon, niin elämähän olisi suorastaan melkein täydellistä. Mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä uskon että niistäkin selvitään. Tämä odottaa siis sitä päivää, kun voi sanoa olevansa vanhuuseläkkeellä.