Ei ole kivaa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Ei ole kivaa

Olin niin toivonut, että tätä minun ei  tarvitsisi kokea enää uudelleen virkaurani aikana. Nimittäin taantumaa, ennakoituja pienempiä verotuloja ja säästöbudjettia kesken toimintavuoden.

Vuonna 1993 tämä käytiin läpi ja silloin toki rankempana kuin nyt, kun lomarahojenkin vaihtamisesta vapaapäiviksi tehtiin erillinen virka- ja työehtosopimus. Mutta hyväksyttyjen suunnitelmien purkaminen ja priorisoiminen on aina kivuliasta ja vielä hankalampaa se, että pois lähtevien henkilöiden tilalle ei välttämättä palkatakaan ketään uutta vaan työt jaetaan nykyiselle henkilökunnalle. Ainakin tukipalveluissa tähän menettelyyn on jouduttu ryhtymään.

Lisätöiden jakaminen henkilökunnalle tuottaa välttämättömän keskustelun siitä, kenellä jo nyt on ihan liikaa töitä, ja kuka ihan kuin näyttäisi lusmuilevan. On hankalaa arvioida objektiivisesti asioita, kun lähes poikkeuksetta jokainen tekee liikaa töitä liian pienellä palkalla.

Olen usein leikitellyt ajatuksella, että jokaisen pitäisi kerran viidessä vuodessa vaihtaa tehtävää jonkun toisen kanssa vaikkapa vuodeksi. Tietysti tämän voisi toteuttaa vain koulutuksen ja ammattitaidon asettamissa rajoissa, mutta olisi se aika monelle mahdollista. Voisi olla rikastuttavaa kokea toisen työ sisältäpäin, ja nähdä oma tehtävänsä ja sen hoito sivusta seuraamalla. Niin että Rasilainen olisi Marttina, Martti Janttina, Jantti Tuijana, Tuija Marjana, Marja Tuulana ja Tuula Riikkana. Tai Pätsin Kari olisi vuoden verran Mira ja Mira taas Siru jne… Kiinteistöväki voisi totaalisesti vaihtaa toimipaikkoja sekä keskenään että hautaustoimen kanssa ja emännät vaihtaisivat keittiöitä. Kanttorit saisivat ymmärrettävistä syistä pysyä urkujensa äärellä, mutta papithan jo nytkin kierrättävät työnjakokirjalla vastuitaan.

Omaa kokeiluani Järvenpään talousjohtajana pidin virkistävänä ja opettavaisena. Sen vuoden aikana minulle selvisi, mitkä asiat työssäni johtuvat viran sisällöstä, mitkä työnantajaseurakunnasta ja mitkä ihan vain minusta itsestäni. Opin monta asiaa, jotka teen ihan hölmösti ja ennen kaikkea opin sen, että joku muu selviää hommistani ihan yhtä hyvin kuin minäkin. Viimeinenkin ripaus korvaamattomuudesta karisi tehokkaasti. Ensin tietoisuus siitä tuntui hiukan tylyltä, mutta sitten varsin vapauttavalta.

Mutta siltä siis näyttää, että budjettia on karsittava, vaikka kuinka hatuttaisi. Pappilaa ei siis ilmeisestikään maalata tänä kesänä ja niinpä joudun ehkä eläkkeelle asti olemaan joka aamu harmissani, kun Dacian nokka kääntyy kohti vanhaa taloa, jonka kaunis muoto ja ikkunanpokat hukkuvat rapistuvaan, yksitotisen väriseen maaliin, kuin edessä ajava auto Tuusulanjärven rantoja myötäilevään sumuun.

Sirpa-Leena Arvinen-Lindroos
talousjohtaja

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät sähköpostia lukuunottamatta ovat pakollisia. Jos kirjoitat sähköpostiosoitteesi, se näytetään kaikille lukijoille.
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Sähköposti (ei pakollinen):
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: