Onko usko Jumalaan järkevää?

Viime aikoina mediassa on saanut paljon tilaa uskonnollisen elämän ääri-ilmiöt: toisaalta uskonnon ja kirkon kova kritiikki, toisaalta äärifundamentalistinen jyrkkyys. Tervehenkisen uskonnollisuuden puolustaminen on loistanut poissaolollaan. Ääri-ilmiöiden korostaminen antaa kristinuskosta vääristyneen kuvan, aivan kuin Jumalaan uskovat ihmiset olisivat jotenkin outoja ja ajastaan jäljessä olevia. Tänä ihmisen kaikkivoipaisuutta korostavana aikana monia ärsyttää se, että vielä on niitä, jotka uskovat johonkin itseään korkeampaan ja viisaampaan.

Eräässä mielipidekirjoituksessa kysyttiin, ”mihin uskontoja tarvitaan?” Ensinnäkin ihmisellä on tarve uskoa, että hänen yläpuolellaan on joku, joka tietää kaiken ja hallitsee kaikkea. Ihminen tuntee pienuutensa suuressa maailmakaikkeudessa ja etsii turvaa ja lohdutusta jostain pysyvästä ja ikuisesta, jostain joka ei koko ajan muutu mielipiteitten mukaan. Tätä perimmäistä turvallisuuden lähdettä kutsutaan Jumalaksi. Maslowin tarvehierarkian mukaan yksi ihmisen viidestä perustarpeesta on turvallisuuden tarve.

Toiseksi uskontojen tarpeellisuutta voidaan tarkastella sen mukaan, mitä hyvää ne ovat meille antaneet. Ne yhteiskunnat, joissa uskonto on kielletty, ovat sortuneet omaan mahdottomuuteensa (esim. Neuvostoliitto). Kristinuskon vaikutus on nähtävissä siinä, mitä se on saanut aikaan, sillä ”hedelmistään puu tunnetaan.” Kristinusko on vaikuttanut syvästi kulttuuriin, tieteeseen, taiteeseen, kirjallisuuteen, musiikkiin ja arkkitehtuuriin sekä ihmisten elämäntapoihin. Kristinusko on antanut meille mm. kirjakielen ja opettanut meidät välittämään köyhistä,  heikoista ja sairaista. Kirkko on sivistänyt tämän kansan ylläpitämällä kouluja 1900-luvulle asti. Tänäkin päivänä kirkko palvelee eri ikäisiä ihmisiä eri tavoin kehdosta hautaan ja julistaa evankeliumia, hyvää sanomaa Jumalan rakkaudesta. Kirkon päätehtävä on pitää huolta siitä, että evankeliumi menee sanoin ja teoin eteenpäin.

Kirjailija Fjodor Dostojevski on sanonut, että ihmisen merkittävin kysymys on: ”Mihin sinä uskot?” Se mihin ennen muuta turvaudumme on meidän jumalamme. Tänä päivän vaatii suurta rohkeutta tunnustaa: Minä uskon Jumalaan, joka on minut ja koko maailman luonut ja Jeesukseen Kristukseen, joka on antanut syntini anteeksi. Palkkana voi olla ihmisten pilkka, mutta se on pientä sen rinnalla, mitä Jeesus lupaa jokaiselle: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut”. Uskoa voi jokainen, pieni, suuri, köyhä, rikas jne. Se on helppoa, mutta samalla niin vaikeaa. Oma ylpeys pistää vastaan.

Jokaisella on mahdollisuus nöyrtyä Jumalan edessä ja ottaa vastaan hänen armonsa, sillä juuri syntisiä Jeesus on tullutkin pelastamaan. Hän sanoo: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” Suuressa armossaan hän etsii meitä. Hän on kärsivällinen. Hän ei ole vain hyvinvoivien ja onnistuneitten Jumala, vaan hänelle läheisiä ovat myös heikot ja epäonnistuneet.  Hän etsii kaikkia eksyneitä. Paavo Ruotsalaisen sanoin: ”Kristus juoksee aran ja vauhkon syntisraukan jäljessä, huutelee kuin paimen lammasta, tarjoaa palasta ja koettaa kesytellä. Ja kun hän tapaa sen aran ja pelkäävän risujen repimänä ja suohon vajonneena, ei hän sitä komenna eikä anna sille määräyksiä. Ei hosu eikä aja, vaan kumartuu sen alle, nostaa uupuneen olalleen ja kantaa sen kotiin.”

Timo Huuhtanen