In memoriam
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

In memoriam - Tuusulan seurakuntakeskus 1968-2013

Tuusulan seurakuntakeskus syntyi Hyrylässä vuonna 1968 aikansa modernin arkkitehtuurin ilmentymänä teräsrakenteisena, matalana ja tasakattoisena.

Seurakuntakeskus ilmensi syntymällään seurakunnan tarvetta monipuolistaa toimintaansa uusien toimitilojen myötä. Nyt saattoivat aloittaa päiväkerhot toimintansa, nyt olivat mahdollisia seurakunnan tilaisuudet ja kokoontumiset muuallakin kuin Tuusulan vanhassa kirkossa, kirkkoherran pappilassa ja seurakuntalaisten kodeissa.

Lähinaapureihinsa verrattuna Tuusulan seurakunta oli edelläkävijä;  niissä saatiin odottaa toistakymmentä vuotta, ennen kuin seurakuntakeskukset rakennettiin. Valkotiilisenä pitkänä rakennuksena, pääty kohden Hyryläntietä, seurakuntakeskusta ei aina ollut ihan helppo tunnistaa kirkolliseksi rakennukseksi, vaikka kirkkaansininen ristikin vaihdettiin 90-luvulla hiukan isommaksi ja puiseksi. ”Osuuspankin ja terveyskeskuksen välissä” minullakin oli tapana ohjeistaa ulkopaikkakuntalaisia.

Tuusulan seurakuntakeskus palveli seurakuntaansa yli 40 vuotta urhoollisesti, mutta hiukan vammaisena. Ensimmäiset muoviämpärit sijoitettiin kattovuotojen vuoksi taloon jo ennen vihkiäisiä, ja sen jälkeen korjausten suunnittelu ja toteutus oli taukoamatonta.

80-luvulla tehtiin toimisto-osa, jonka suunnittelun seurakunta sai korvauksena rakenteellisista virheistä. Sen alle sijoitettiin arkisto, varastoja, rippikoulusali ja kerhotiloja, jotka vuonna 2007 joutuivat käyttökieltoon huonon sisäilman vuoksi.

Saman kohtalon koki urheiluhalli, joka oli suureellisesti mitoitettu alun perin tenniskentän mittoihin, mutta joka tylysti katkaistiin 90-luvulla varastotilojen saamiseksi.

Talon krooninen sairaus oli sisäilma, joka huononi huolimatta lukuisista yrityksistä parantaa eristeitä ja lisätä ilmastointia. Kesällä talo oli hikisen kuuma; hellepäivinä lämpötila lähenteli kolmeakymmentä ja vieläkin minulla on tallella kutomani puolisormiset sormikkaat, jotka käsissäni aloitin kylminä talviaamuina työt.

Talon ulkoasu muuttui oleellisesti  90-luvulla, kun tasakatto muutettiin aumakatoksi. Samalla kapenivat kirkkosalin ikkunat entisestään.

Sisätiloissa talo koki syntymästään alkaen muutoksia, joiden tarkoituksena oli palvella paremmin toimintaa; isoon aulaan sijoitettiin kokoushuone ykkönen, urheiluhallin katsomot rakennettiin varastoiksi, urheiluhallin päätyvarastojen yläpuolelle sijoitettiin nuorisotoimistot, kirkkosalin alttarilta takaovelle nouseva lattia kiinteine tuolirivistöineen tasattiin ja tuolit irrotettiin erikseen liikuteltaviksi, jonka jälkeen salia saattoi käyttää muuhunkin, kuin suuriin yleisötilaisuuksiin. Toimistoja pilkottiin pienemmiksi väliseiniä rakentamalla ja suurennettiin väliseiniä kaatamalla.

Yritystä siis oli saada talo toimivaksi ja toimihan se; aamuseitsemästä iltakymmeneen. Kyllä siellä Sanaa julistettiin ja kaikenikäisiä seurakuntalaisia koottiin yhteisen asian äärelle. Mutta vaikka miten olisi yritetty valkaista tummuvia kahitiiliä ja ripustaa taidetta seinille, niin tummanruskeat ovet ja kivilattiat imivät valon ja antoivat vaikutelman matalista ja pimeistä tiloista. Työntekijät vetosivat yhä uudelleen talon saamiseksi viihtyisäksi, mutta vuonna 2007 jo tiedettiin, että talon sairaus ei parane ja vähitellen sieltä on lähdettävä.

Olin mukana tappamassa seurakuntakeskusta. Pari vuotta kesti talon tyhjentäminen ja toimintojen siirtäminen muihin tiloihin. Loppuvaiheessa talon sisäseinille ilmestyi iloisia graffitteja nuorison työstäminä ”Seukkari sileeksi”-tapahtuman myötä. Olin mukana huutokaupassa, jolla irtaimistoa myytiin seurakuntalaisille. Toimistojen poismuuton jälkeen seurasi lukuisia käyntejä, joilla purettiin varastoihin jääneitä tavaroita ja tehtiin ratkaisuja jäljelle jääneen roinan kohtalosta. Talo hengitti enää heikosti. Siinä vaiheessa, kun Kantasen Tuijan kanssa olin tyhjentämässä arkistoa kylmässä talossa, josta sähkö ja vesi oli jo katkaistu ja jossa valaistus työhömme tuli bensanhajuisen aggregaatin avulla, koin voimakkaasti, että enää talo ei ole elossa. Ne olivat surullisia päiviä.

Sisätiloja oli jo ryhdytty purkamaan ja väliseiniä ei enää ollut, kun viimeisen kerran kävelin kuolleen talon läpi, ja mielessäni hyvästelin kaiken siellä kokemani yli kahdenkymmenen vuoden aikana.

Liikkuessani nykyään Hyrylän keskustassa pysähdyn usein entisen seurakuntakeskuksen kohdalle ja katson laakeaa, punaisen työmaa-aidan ympäröimää hiekkakenttää. Totean mielessäni, että nyt siis on valoa ja ilmaa. Ja varmaan ehtii punaruskealle hiekalle ilmestyä vielä rikkaruohojakin, ennen kuin kaikki kaavavalitukset on käsitelty.

Sirpa-Leena

Lue ja katso kuvia vanhasta seurakuntakeskuksesta.

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät sähköpostia lukuunottamatta ovat pakollisia. Jos kirjoitat sähköpostiosoitteesi, se näytetään kaikille lukijoille.
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Sähköposti (ei pakollinen):
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: