Perheiden kesäretki Saaren kartanoon 11.6.
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Perheiden kesäretki Saaren kartanoon 11.6.

Perheiden kesäretkellä bussilastillinen Tuusulan seurakunnan perheitä suuntasi kohti Mäntsälää 11.6.2013. Vietimme kokonaisen päivän Saaren kartanon maisemissa.

Kartanon väki tutustutti meidät niin kippuraisiin puutarhakujiin, erilaisiin kasveihin kuin kartanon vanhan päärakennuksen historiaankin. Lapset saivat tutustua navettaan, pieneläinhoitolaan ja poneihin sekä istuttaa itselleen yrttejä tai kukkia mukaan otettaviksi.

Lasten suurinta herkkua päivän maittavista antimista olivat omissa kasvihuoneissa kasvatetut, ihanan raikkaat pikkutomaatit, joita saimme koko korillisen.

Koska tummat pilvet kiersivät meidät juuri sopivasti, saimme viettää kirkkohetken omenatarhaan rakennetun alttarin äärellä.

Sekä lapset että aikuiset selviytyivät upeasti pitkästä retkipäivästä. Kiitos koko joukolle!

Kaisa Aitlahti, Raita Koski ja Katja Hemmilä