Miksi kaiken pitäisi olla aina helppoa?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Miksi kaiken pitäisi olla aina helppoa?

On ertyisiä ajanjaksoja tai tilanteita, joissa huomaan kysyväni helpommin tai useammin Jumalalta yhtä tiettyä kysymystä. Ne ovat sellaisia aikoja, jolloin on kuin tie edessäni nousisi pystyyn tai ainakin muuttuisi tosi jyrkäksi ylämäeksi.

Maanantaiaamuisin minulla on usein ollut edessäni ihan todellinen jyrkkä ylämäki. Kipuan Zagrebissa pienillä kivillä päällystettyä katua kohti teologista tiedekuntaa. Mäen päälle on sen verran pitkä matka, että siinä ehtii käydä läpi monenlaisia ajatuksia. Usein on tullut tässä mäessä huokailtua niin hengästyksestä kuin huolista. Miten selviän tentistä, ymmärränkö kysymykset? Mitä kuuluu kotiin Suomeen, onko siellä kaikki hyvin? Thiagon oleskelulupa on menossa umpeen, saadaanko uusi passi ajoissa? Mistä löydän sanat velkoihinsa hukkuvalle, leikkaustaan pelkäävälle, kasteelle valmistautuvalle, lapsensa menettäneelle, sunnuntain saarnaan? Ehdinkö hakea harjoittelijat lentokentältä, sijata vuoteet uusille vieraille, hankkia elokuvan nuorteniltaa varten, maksaa laskut, käydä hakemassa tuoreen leivän amurukouspiiriin, olla vaimo?

Tällaisina hetkinä se kysymys nousee mieleen: ”Jumala, onko tästä pakko mennä läpi, eikö ole muuta tietä, miksi tämän täytyy olla näin vaikeaa?”

Urho Muroma kirjoittaa:

”Anna kysymysten vaieta. Me pienet maanmatoset, joilla on rajoitettu ymmärrys ja syntiset sydämet, kysymme Häneltä, joka itse on kulkenut vaikeimman tien maailmassa meidän tähtemme...: miksi? Antakaamme kysymystemme vaieta. Lakatkaamme napisemasta... Kiittäkäämme mieluummin Herraa siitä, että Hän, eikä kukaan muu, kuljettaa meitä. Hänen seurassaan voimme joka hetki tuntea olevamme turvallisella tiellä. Hän ei voi viedä harhaan. Hän ei voi milloinkaan erehtyä. Tien täytyy olla parhaan, koskapa Hän on ottanut viedäkseen meitä juuri sitä tietä, Hän, joka yhäti rakastaa meitä aina kuolemaan asti.”

Eräänä aamuna tuossa mäessä kännykkäni soi. Pysähdyin vastaamaan. Siinä puhuessani katselin ympärilleni, sen sijaan, että olisin koko ajan vain tarkkaillut tietä varoen eri kokoisia kiviä. Katseeni nousi mäen laelle, sen takana näkyvien vuorten rinteille ja lopulta niiden päälle ja siniselle taivaalle. Puhelun loputtua mieleeni nousivat psalmin sanat, joita israelin kansa lauloi matkoillaan katse kohotettuna kohti vuoria. Ja vuorista taivaalle. Ja taivaalta Jumalaan. Saan liittyä omana renkaanani tähän tuhansia vuosia pitkään pyhiinvaeltajien ketjuun.

”Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun? Minä saan avun Herralta, Häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.”

Tämä riittää. Ja kysymys kääntyy toisin päin: niin, miksi kaiken pitäisi olla aina helppoa?

Elina Braz de Almeida

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: