Untuvikot
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Untuvikot kiittää ja kumartaa

Siitä on kymmenisen viikkoa, kun kohtasimme Pappilan käytävällä toisemme lokakuun puolessa välissä. Kaksi seurakuntatyön untuvikkoa: sosionomidiakoneiksi opiskelevat Susanna ja Helena.

Emme kumpainenkaan tienneet, mitä oli tulossa, emmekä ymmärtäneet, miten tärkeäksi harjoittelu muodostuisi ammatillisen kehityksemme kannalta. Pientä esimakua saimme johtavan diakoniatyöntekijän Tarjan avatessa meille diakoniatyön merkitystä ja sen monipuolisuutta Tuusulan seurakunnassa.

Aivan kuten kurakelit ovat vaihtuneet lumihuntuun ja joulunodotukseen, olemme mekin kehittyneet matkan varrella. Alun jännitys hengellisen työn tekemisestä ja omasta riittämättömyydestä ovat vaihtuneet rohkeuteen ja luottamukseen – olemme ohjauksessa, myös maallisesti loistavassa. Kiitos Tarja K, Reija ja muut!

Suurin muutos meissä on tapahtunut ajattelun tasolla. Temput, tietokoneohjelmat ja muut sellaiset alun huolemme ovat toisarvoisia sen armon ja palvelun rinnalla, mitä diakoniatyö parhaimmillaan on.

On hyvä, että tässä muuttuvassa ja julmassakin yhteiskunnassa diakoniatyö kohtaa erilaisia, eri elämän tilanteissa ja eri taustoilla olevia ihmisiä tuomalla heitä yhteyteen ja yhteisöön. Taitavan talonrakentajan tavoin diakoniatyöntekijä auttaa tarvittaessa muuraamaan kivijalan uudelleen ja pikkuhiljaa auttaa löytämään talkootyövoimaa seiniä pystyttämään.

Diakoniatyöntekijä verkostoituu ja vaikuttaa yhteiskunnallisiin ongelmiin ja epäkohtiin. Vaikuttamista tapahtuu asiakkaiden arjessa ja laajemmalla kentällä, esimerkiksi rohkeilla kannanotoilla oikeudenmukaisuuden puolesta. Armo ja lähimmäisen rakkaus ovat sitä elävää uskoa, mihin diakonia nojaa.

Kiitos ohjaajillemme, että ovat muistuttaneet meitä innokkaita opiskelijoita myös huolehtimaan omasta hyvinvoinnistamme ja jaksamisestamme. Ajanhallinta ja kalenterinkäyttö sekä omasta hengellisyydestä huolehtiminen vaikuttavat olennaisesti diakoniatyössä jaksamiseen.

Olemme saaneet oppia monenlaista aina hartauksista ja messuavustuksista ryhmänohjaukseen, leirityöhön, päivystys- ja avustusasioihin sekä monen muuhun.

Ohjaajiemme sekä diakoniatiimin lisäksi haluamme kiittää kaikkia seurakunnan työntekijöitä ja niitä seurakuntalaisia sekä muita ihmisiä, joita harjoittelumme aikana olemme saaneet kohdata. Kiitos, että olette jakaneet kanssamme niin elämänne iloja kuin suruja!

Voimme lämpimästi suositella Tuusulan seurakuntaa harjoitteluyhteisöksi myös muille diakoniatyönopiskelijoille.

Siunattua Joulun odotusta toivotellen,

Suski ja Hellu

Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia
Viestin otsikko:
Nimi tai nimimerkki:
Roskaesto, jätä tyhjäksi:
Viestisi: